T:mi Rea Hietanen

Veikkaan, että kaikki osaavat johdatella ja tietävät, että ennaltaehkäisy on monessa asiassa ellei kaikissa tehokas ja kustannuksiltaan halvempi tapa hoitaa asioista kuin korjata jo tulleita tilanteita ja vahinkoja. Miksi niin ei sitten tehdä? Me huollatamme autoja määräaikaisesti joko kilometrien tai käyttöajan perustella, viemme lemmikit eläinlääkärille säännöllisesti ja huollamme fillarin, sukset ja luistimet ennen kauden alkua. Entäs me ihmiset…

Lapsille ja odottaville äideille on neuvolajärjestelmä, kouluikäisiä tarkkaillaan terveydellisesti ja mitataan muun muassa Move-testeillä 5. ja 8. vuosiluokan oppilaiden fyysistä kunto ja liikkuvuutta. Kutsunnoissa seulotaan läpi tietyn ikäluokan miehet ja vapaaehtoiset naiset, toivottavasti joskus tulevaisuudessa kaikki. Miten on meidän aikuisten laita? Joo, Suomessa on pakollinen työterveystoiminta lähes kaikenkokoisten työpaikkojen työntekijöille. Toiminnan laajuus on kiinni työnantajan halusta laajentaa palveluja lakisääteisistä kattamaan isomman osan työntekijöiden terveysmenoista. Hyviä viimeaikaisia uudistuksia ovat muun muassa liikunnallisen elämäntavan edistämisen tuleminen lakisääteiseksi kouluissa elokuun alusta ja UKK-instituutin uudet tavat kuvata aikuisten fyysistä toimintakykyä monipuolisen mittariston avulla. Näin nopeasti ajateltuna meillä on asiat vallankin hyvin. Vain onko?

Talous on tiukilla. Logiikan mukaan olisi järkevää satsata ennalta ehkäisevään toimintaan, jotta välttäisimme kalliimmat jälkihoidot. Näin ei kuitenkaan kyetä tekemään, koska kuppi on jo sen verran nuri, että varoja riittää pääasiallisesti seurauksien hoitamiseen, tulipalojen sammuttamiseen. Näin sivusta katsoen vuoden 2023 sote-uudistus ei ole tuonut helpotusta tähän asiaan. Väillä tuntuu, että ollaan menty vielä huonompaan suuntaan. Hoitoon pääseminen on entistä hitaampaa ja palvelut karkaavat kauemmas.

Isoja kysymyksiä ilman hyviä ja toimivia vastauksia varmasti riittää. Kun näyttää siltä, että ennaltaehkäisy ei onnistu yhteiskunnallisesti kovin hyvin, voisitko juuri sinä tehdä jotain asian hyväksi omalta kohdaltasi? Ja jos teet, onko sillä vaikutusta? Haluan tällä kirjoituksella antaa huomiota asioihin, joita on tullut esille omassa elämässä niin itse kokien kuin työn ja harrastusten mukana testaten. Pitää muistaa, että asiat ovat pääasiallisesti mun omia ajatuksia ei faktoja. Veikkaan kuitenkin, että monelta osin testaamisen arvoisia tai ainakin ajatuksia herättäviä.

RAVINTO

Kun ikään on jo karttunut iso kasa vuosia, olen huomannut ravintotarpeen muuttuneen. Taakse ovat jääneet ajat, jolloin peruskulutus oli suurta aktiivisen päivän ja treenien vuoksi. Toki vieläkin kulutan varmasti enemmän kuin ikäiseni tämän kokoinen nainen keskimäärin. Ne muutokset, jotka olen itse itselleni hyväksi kokenut, ovat hiilihydraattien, perunan, pastan ja riisin, vähentäminen, lisätyn sokerin ja ylipäätänsä makeiden ruokien vähentäminen ja sianlihan pois jättäminen. Muiden punaisten lihojen syöminen on jotenkin automaattisesti vähentynyt ja lautaselta löytyy pääasiallisesti kalaa, kanaa ja kalkkunaa. Yritän saada lautaselle lisäksi paljon monivärisiä kasviksia ja hyviä prosessoimattomia rasvoja. Aamu alkaa kaurapuurolla, marjoilla, raejuustolla ja tuoremehulla. Lounas on vaaleaa lihaa tai kalaa sekä kasviksia, välipalat hedelmiä ja illalla kulutuksen mukaan leipää, juustoa, leikkeleitä, rahkaa, hedelmiä, teetä. SUURI haasteeni on jäätelö, jota voisin syödä aina ja vaikka kuinka paljon. Jäätelöpakkaukset suorastaan huutavat ja kutsuvat minua kauppojen pakastealtaissa. Jos erehtyy ostamaan jäätelöä kotiin, kutsuhuuto on niin voimakas, että se loppuu vasta samaan aikaan, kun jäätelö on hävinnyt suuhuni.

Tykkään hyvästä ruuasta, kukapa ei. Joskus tulee syötyä ”ulkona”. Silloin valitsen jotain sellaista, mitä en normaalisti kotona syö. Tähän konseptiin kuuluu myös lasi viiniä, jos tilanne sen sallii. Muuten alkoholin käyttö on romahtanut siitä jo ennenkin varsin vähäisestä käytöstä. Viikko-whisky on taakse jäänyttä elämää. Saunalonkero tai -siideri on edelleen joskus kuvioissa, mutta haitat ovat selvästi hyötyjä, jos niitä nyt on, suuremmat. Mun uni ja palautuminen häiriintyy suuresti jo yhdestä lonkerosta. Polarin data kertoo, että pienikin alkoholiannos häiritsee palautumista ja unen laatua. Tämä lienee ihan ok silloin tällöin. Enemmän huolta tilanne tuottaa, jos pienikin määrä alkoholia tulee nautittua joka ilta. Monet ajattelevat, että se on tapa rentoutua. Veikkaan, että ei tosiasiallisesti toimi, päin vastoin. Elimistö oppii kyllä vaatimaan yhden kaljan illalla, jos kroppa siihen on tottunut. Todellinen rentoutuminen on enemmän korvien välissä kuin todellisuutta. Tapa haittaa unen tehtävää korjata päivän aikana tulleita rasituksia ja hidastaa palautumista. Huono uni vaikeuttaa muun muassa keskittymiskykyä, häiritsee muistia, tekee miestä ärtyisiä ja saattaa altistaa erilaisille sairauksille ja lisätä ylipainoisuutta. Kalorimäärien lisäksi alkoholi vaikuttaa heikentävästi hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan ja näin ollen rasvat varastoituvat helpommin. Alkoholi voi vaikuttaa myös ruokailutottumuksiin. Tupakasta ja muista tupakkatuotteista en viitsi edes kirjoittaa mitään. Niistä kun ei ole iloa eikä riemua kenellekään.

Viime syksynä opin kalevalaisen jäsenkorjauksen täydennyskoulutuksessa, että autofagia käynnistyy 12 tunnin paaston seurauksena. Tätä en ole juurikaan ennen tullut ajatelleeksi, mutta eipä tuota nyt ole kovin vaikeaa totuttaa tällä nykypäivän vuorokausirytmilläni. Jos syö illalla viimeksi klo 20.30 ja sitten aamupalaa yhdeksän hujakoilla, niin tuostahan tulee jo se 12 tuntia. Autofagia on prosessi, jossa elimistö kierrättää vaurioituneita soluja ja puhdistaa niitä. Oletetaan, että toimiva autofagia suojaa muun muassa lihavuudelta ja diabetekselta sekä sydän- ja verisuonisairauksilta, lievittää tulehdusprosessia ja suojaa erilaisilta infektioilta sekä parantaa ruuansulatusta. Lisäksi autofagia toimiessaan voi hidastaa ikääntymistä ja hermoston rappeutumista. Autofagiaa parantavat esimerkiksi tietyt ruoka-aineet kuten kurkumiini, inkivääri, kahvi, vihreä tee, marjat, värikkäät vihannekset, hyvälaatuinen oliiviöljy, pitkäketjuiset omega 3 rasvahapot (mm. lohi, silakka), kukka- ja parsakaali. Lisäksi myös saunominen, nukkuminen, liikunta ja paasto lisäävät autofagiaa. Mikä sitten estää autofagiaa? Raskas illallinen juuri ennen nukkumaanmenoa, jatkuva ravinnon saanti, krooninen tulehdus, korkea insuliinitaso, unenpuute, pitkäaikainen stressi ja jotkut lääkkeet voivat hidastaa autofagiaa.

LIIKUNTA

Itseni kohdalla liikuntaa on varmasti riittävästi ehkä joskus liikaakin siihen nähden, mitä kroppa enää kestää. Tässä haluaisinkin enemmälti tuoda esille niitä ajatuksia, jotka olen huomannut muita seuratessa. Kevään joogakausi alkoi juuri. On ilo nähdä iso joukko eri-ikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole pelästyneet sanaa jooga. Se on hieno laji, josta saa loistavan harrastuksen ja jopa elämäntavan kuten itselle kävi. Ryhmät elävät aina jonkin verran kokoonpanon suhteen. On hienoa huomata, että aikaisemmin mukana olleet saavat juonesta kiinni pitkän kesä- ja joulutaukojen jälkeen aika nopeasti ja uudetkin pääsevät mukavasti matkalle mukaan. Vielä kiitollisempaa on havaita, että jo yksi kertaa viikossa lisää selvästi kaikenikäisen liikkuvuutta, kehonhallintaa ja tasapainoa. Itse pidän myös todella tärkeänä hengittämisen opettelua niin, että sen avulla voi niin rauhoittaa kuin aktivoida kehoaan. Jooga on vain yksi tapa liikkua. Tärkeää olisi se, että jokainen löytäisi itselleen sellaisen liikuntaharrastuksen, mikä tuntuu sopivan juuri itselle.

Suositusten mukaan työikäisten pitäisi liikkua reippaasti sydämen sykettä kohottavaa liikuntaa kaksi ja puoli tuntia viikossa. Lihaskuntoa ja kehonhallintaa tulisi harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Jokainen liikuttu minuutti on kotiinpäin. Yli 65-vuotiaiden liikuntasuosituksissa korostetaan enemmän lihasvoimaa ja tasapainoa. Tämä sen vuoksi, että ikäihmisten selviytymiseen arjessa voidaan vaikuttaa näin tehokkaammin. Suositus korostaa liikkumisen monipuolisuutta , joka vähentää esimerkiksi kaatumisia ja niihin liittyviä vammoja. Aika pienillä ”uhrauksilla” siis saadaan tutkitusti terveysvaikutuksia liikunnalla. Kokeile, saatat yllättyä!

PAINONHALLINTA

Iso osa noista edellä esitetyistä asioista on yhteydessä painoon ja sen hallintaan. Totesin jo, että hyvälaatuisella ja riittävällä unella voidaan vaikuttaa painoon. Suurin vaikutus on kuitenkin sillä, mitä me kauhomme omalta lautaselta kohti ruuansulatusta ja minkälaisella rytmillä. Alkoholi sisältää isosti energiaa ja kerryttää näin huomaamattomasti vuorokauden kalorimäärää. Liikunnalla voidaan parantaa elimistön perusaineenvaihduntaa ja lisätä jaksamista liikkua lisää sekä tietysti kuluttaa syötyä ruokaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

PSYYKKINEN JA SOSIAALINEN HYVINVOINTI

Kaikki kokevat varmasti joskus stressiä eikä sillä ole suuresti vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Liika on kuitenkin liikaa tässäkin. Oma stressi on vähentynyt huomattavasti sen jälkeen, kun siirryin palkkatöistä yrittäjäksi. Tiedän, toisinkin olisi voinut käydä. Oma toimintani on kuitenkin pienimuotoista ja tuntuu sopivan minulle. Aina ei voi kuitenkaan vaikuttaa kaikilta osin omaan tekemiseensä juurikin esimerkiksi työelämässä. Silloin olisi hyvä olla takataskussa keinoja purkaa syntynyttä stressitilaa ja kuormitustilaa. Itsellä toimii liikunta, luonto, sosiaaliset ihmissuhteet ja vaikka matkustaminen. Jollakin toisella varmasti toimii ihan toisenlaiset harrasteet. Mielestäni tärkeää on, että meillä on jonkinlainen suunnitelma pahan päivän varalle valmiina. Toivottavasti meillä kaikilla olisi sellainen tukiverkosto ihmisiä ympärillä, joihin voi luottaa ja turvautua silloinkin varsinaista superhätää ei ole. Ihmissuhteet on niin tärkeitä meidän hyvinvoinnille. Tutkimukset ovat osoittaneet, että läheiset ihmissuhteet ja sosiaalinen tuki lisäävät elinvuosia.

SUMMA SUMMARUM

Voisimmeko omalla toiminnallamme parantaa niinkin läheisen kuin itsemme hyvinvointia ja saada lisää toiminnallisia sekä hyviä ikävuosia ja siinä samalla vähentää terveydenhuollon kuormitusta? Minä ainakin ajattelin kokeilla. Tuskin siitä ainakaan mitään haittaa on 🙂

Hengittäminen, helppoa kuin heinänteko. Vai onko? Sitä pitää vain vetää henkeä sisään ja puhaltaa ulos. Fysiologisesti siihen tarvitaan lihaksia varsinkin sisäänhengitykseen. Uloshengitys perustuu enemmälti lihasten rentoutumiseen. Onneksi meidän ei tarvitse normitilanteessa miettiä jokaisen sisäänhengityksen aikana, että supista palleaa sekä kylkiluita nostavia lihaksia ja rentouta uloshengityksen aikaansaamiseksi. Yksinkertaisesti ajateltuna happi kulkeutuu keuhkoista verenkiertoon ja vastalahjana palamistuotteena syntynyt hiilidioksidi hengitetään ulos. Aikuisen sisään- ja uloshengityksen suhde on 1:1,5 – 2 eli uloshengityksen kesto on vähintään puolitoista kertaa pidempi kuin sisäänhengitys.

Ihmiset hengittävät usein turhan pinnallisesti. Silloin ei käytetä hyväksi koko hengityksen kapasiteettia ja ylähengitysteiden lihakset saattavat ylikuormittua ja jännittyä turhaan. Lisäksi hengitystiheys, joka on normaalisti levossa 12 – 16 kertaa/minuutti, saattaa lisääntyä. Fyysinen rasitus voi nostaa hengitystiheyden moninkertaiseksi, jopa 60 kertaa minuutissa. Myös stressi, flunssa, uniapnea ja jotkut sairaudet voivat nostaa tarvetta hengittää nopeammin. Kertahengitystilavuus on noin 500 ml. Maksimaalisessa rasituksessa se saattaa nousta jopa 4 – 5 litraan. Urheilijat pääsevät vieläkin korkeampiin lukemiin. Hengittäminen ei normaalisti kuluta kovinkaan paljon energiaa.

Hyvällä ryhdillä voidaan lisätä hengityksen tehokkuutta. Keskivartalon virheasennot voivat hankaloittaa hengityselimien toimintaa,varsinkin rintakehän maksimaalista laajentumista sisäänhengityksessä. Näistä esimerkkinä etukumara ryhti, eteenpäin kääntyneet olkapäät sekä eteen työntynyt leuka. Myös selkärangan luonnollisten kaarien suoristumien sekä eteenpäin työntynyt vatsa voivat hankaloittaa hengittämistä. Erilaisilla hengitysharjoituksilla voidaan helpottaa muun muassa astmaoireita, lievää uniapneaa ja paniikkihäiriöitä. Lisäksi hengitystekniikoilla voidaan vaikuttaa myös vagushermon toimintaa. Vagushermo on merkittävä kehomme autonomisen hermoston säätelijä. Se alkaa aivorungosta ja vaikuttaa moniin kehon tärkeisiin elimiin.

Itselle hengittäminen on tullut läsnä olevaksi silloin, kun vielä treenasi suunnistusta ja muutakin urheilua. Liikkuessa merkityksellistä on se, miten hyväksi hapenottokyky suhteessa omaan painoon on saatu fyysisen harjoittelun avulla. Ongelmaksi tulee se, että verenkiertoelimistö ei jaksa kuljettaa happea tarpeeksi lihaksille. Myöhemmin olen joogan myötä tajunnut, että hengittämiseen voidaan vaikuttaa myös muilla tavoilla. Ensimmäisillä joogatunneilla pyörrytti. Sitä yritti hengittää ohjeiden mukaan samalla toteuttaa jooga-asanoita. Ei helppoa! Vuosien harjoittelun jälkeen olen päässyt siihen tilanteeseen, että hengitys johtaa harjoitusta ja saa siitä tietyllä tavalla virtaavan. Mielenkiintoista oli huomata se, että aikoinaan koin hengitystestien tekemisen hankalaksi. Tuntui, että ei voi olla niin kauan hengittämättä kuin piti ja pitkä uloshengitys oli haastavaa. Pari vuotta sitten minut määrättiin laajaan hengitystestiin, jossa höngittiin jos vaikka millä tavalla lähes tunti eri teknikoilla ja kas, nyt se olikin ihan helppoa ja vaivatonta. Ihan sata varmasti olin silloin vuosia sitten paremmassa fyysysessä kunnossa kuin nyt. En vain osannut hallita silloin hengitystäni alkuunkaan.

Joogassa hengitetään pääasiallisesti nenän kautta. Varsinkin astanga joogassa hengitystä hidastetaan hengitysteitä tarkoituksellisesti supistamalla. Puhutaan ujjayi-hengityksestä. Tällä tavalla saadaan aikaiseksi kohiseva ääni sekä pidennettyä hengitystä. Lisäksi ujjayi lisää keskittymistä ja kehon lämmitystä sekä vähentää stressiä. Joogassa tehdään myös varsinaisia hengitysharjoituksia (pranayama). Vuorosierainhengitys on tasapainottava ja rauhoittava, laskee sykettä ja stressitasoa sekä vähentää ahdistuneisuutta. Tekniikoita on erilaisia, mutta pääajatuksena on hengittää vuorotellen sisään ja ulos vasemmasta ja oikeasta sieraimesta. Hengitystä voidaan myös rytmittää niin, että sisään- ja uloshengityksiä pidennetään tai niiden pituutta vaihdellaan toisiinsa nähden. Hengityssuuntien välillä voidaan pitää myös eri pituisia taukoja. Perusajatus on se, että sisäänhengitys aktivoi ja uloshengitys rentouttaa. Illalla voi kokeilla 4-7-8 -tekniikkaa, jossa neljällä laskien hengitetään sisään, seitsemällä pidätetään hengitystä ja kahdeksalla puhalletaan rauhassa ulos. Pidempi uloshengitys rauhoittaa elimistöä. Tulihengitys on voimashengitysharjoitus, jonka tekeminen vaatii harjoittelua. Tavoitteena on tehdä lyhyttä voimakasta hengitystä pallean avulla. Tulihengitys vahvistaa vatsalihaksia ja hermoston toimintaa sekä kirkastaa mieltä. Harjoittelemalla voidaan myös pidentää kykyä olla hengittämättä kohtuullisen pitkiäkin aikoja.

Itselle hengitys on tullut joogan myötä tärkeäksi osaksi automaation lisäksi myös tietoisena tekemisenä. Kaikkein tyytyväisin olen siihen, että huomaan elimistön osaavan nykyään jossain vaikeassa/stressaavassa tilanteissa rauhoittaa hengitystä automaattisesti. Normaalistihan ihminen reagoi helposti niin, että hengitystiheys kasvaa hankalissa tilanteissa. Viime vuoden toukokuussa päätin pitkän harkinnan jälkeen ottaa tatuoinnin oikean käden kyynärvarteen. Kuva on Sanskritin symboli hengitykselle ja tarkoittaa ensimmäistä asiaa mitä teemme, kun tulemme maailmaan ja viimeistä asiaa mikä teemme, kun lähdemme täältä.

Pidä hyvää huolta hengityksestäsi!

Silloin, kun täytin neljäkymmentä tai viisikymmentä, ei tuntunut juuri miltään. Numeroita ne vaan ovat, ajattelin. Entäs sitten, kun mittariin tuli 55. Kolahti oikein olan takaa olla lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä ja tästä kaikesta on aika kohta jo kolme vuotta. Tuntuu siltä, että pitää ehtiä vielä tekemään ja näkemään vaikka mitä.

Vaikka kroppa ympäriltä viestittää vahvasti, että aamuja on ollut jo aika monta, niin ehkä tässä on jotain hyvääkin. Yhä useammin tulee ajateltua, miten on päätynyt tähän, missä nyt on moneltakin kantilta katsottuna. Vaikka enää ei jaksakaan valvoa kuten ennen tai jos on pakko valvoa, niin palautumiseen menee päiviä, on ehkä saanut perspektiiviä omaan ajatteluun enemmän kuin ennen. Tiedonnälkä on kasvanut, toki myös tiedonhankinta on helpottunut vuosien saatossa melkoisesti. Uuden oppiminen innostaa isosti edelleen, mutta kannan ottamisesta on tullut maltillisempaa. Tämä tietysti säästää omaa päätä, kun ei tarvitse hakata sitä erilaisiin ja nimisiin ”mäntyihin”. Ehkä nykyään on myös vähemmin puolustettavaa kuin aikaisemmin ja enemmän järkeä olla lähtemättä taistelemaan jokaista tuulimyllyjä vastaan.

Liikkeelle lähtiessä pitää asettaa jalkansa varovasti maahan, että räpylät kantavat ilman suurempia kipuja. Onneksi liikkuminen on kuitenkin edelleen mahdollista, vaikka niin rakkaista juoksemisesta ja suunnistamisesta on ollut nivelkulumien vuoksi pakko luopua. Joka päivä kertyy helposti liikuntaa yli tunti. Yöllä tulee välillä kuunneltua enemmän äänikirjoja kuin nukuttua ja vessassakin pitää kipaista jolle muuten niin sen vuoksi, että ei keksi mitään muutakaan tekemistä yön pimeinä tunteina. Ja sitten lopulta tulee nälkä ja pitää pikkutunneilla suunnata jääkaapille. Rannetietokone kertoo karua legendaa, että unen taso ei aina ole kovin palauttaa. Välillä on kuuma ja yhtä usein kylmä. Toki hyviäkin öitä on. Nykyään hitaat aamut antavat mahdollisuuden kerätä lisää unitunteja. Tämä vähentää myös paineita nukahtamisen nopeudesta, kun ei ole pakko nosta kuudelta ylös ja suunnata kahdeksaksi töihin tunnin ajomatkan päähän.

Ilman silmälaseja ei viitsi enää edes syödä, kun muuten ruoka näyttää jotenkin hämärälle ja epäselvälle. Lukeminen ilman laseja on ollut jo kauan mahdottomuus. Toki hupaisaa on se, että kauas näen paremmin kuin vuonna 1990, kun sain kaukolasit. Minua lasit eivät juurikaan häiritse. Ne ovat ihan mukavat ”sisustuselementit” kasvoille. Harmittavan likaiset silmälasit kyllä aina ovat, vaikka yrittäisi kuinka olla sormeilematta niitä käytön aikana. Muistan aikaa ennen silmälaseja ajatelleeni, että jestas miten likaisilla laseilla ihmiset kehtaavat esiintyä.

Ikä on tuonut mukanaan eittämättä mukavuuden halun lisääntymistä. Ei viitsi eikä huvita, vaikka ehtisi ja jaksaisi. Ennen juhlapyhät ja pitkät viikonloput sekä lomat olivat tylsiä. Tuolloin piti yleensä lähteä reissuun. Nykyään voi hyvinkin viettää aikaa kotona tekemättä mitään, vaikka matkustaminen on edelleen mukavaa. Luppoaika on leppoisaa eikä tekemättömät hommat enää hypi taukoamatta silmille. Ajamaton nurmikko tai auraamaton lumi mäen pihalla ei enää niin häiritse. Ehtii ne hommat tehdä pienemmälläkin kiireellä.

Aika kulkee nykyään niin huimaa vauhtia, että ei meinaa perässä pysyä. Viikossa on maanantai, tiistai ja sitten onkin taas viikonloppu. Taaksepäin katsottuna ei enää osaa hahmottaa, onko jostain tapahtumasta kolme, viisi vai kymmenen vuotta aikaa. Itseäni vanhempien ihmisten mukaan vauhti vain kiihtyy, kun ikää tulee lisää. Jotenkin se tuntuu ristiriitaiselta. Voisi kuvitella, että kun pakollinen tekeminen vähenee, niin ajan kulkemisen tunne hidastuisi. Tämä jää nähtäväksi.

Harmaita hiuksia löytyy, kroppa reagoi kelimuutoksiin, jota en muuten uskonut nuorempana. Ajattelin sen olevan jokin sanonta. Ruoka tuntuu siirtyvän suoraan lautaselta kropan ympärille ellei ole tarkkana, mitä ja kuinka paljon suuhunsa ravintoa lappaa. Aineenvaihdunta hidastuu ja ryppyjä ilmestyy vähän sinne sun tänne. Jalka ei nouse enää entiseen malliin ja välillä ajatuskin tuntuu hetkittäin tökkivän. Sellaista se ikääntyminen kai on. Onneksi oma työ on sellaista, että saa olla kaiken ikästen ihmisten, lapsista mummuun ja vaariin, kanssa tekemisissä. On ollut helppo tulla siihen tulokseen, että itse voi vaikuttaa moniin asioihin. Muun muassa liikkuminen, ravinto, uni, sosiaaliset suhteet tuntuvat vaikuttavan synnyinlahjana saatujen perintötekijöiden lisäksi siihen, miten jaksamme päivästä toiseen. Juuri nyt olet nuorempi kuin koskaan tämän jälkeen… Vanhempana osaa ja voi antaa itselleen enemmän siimaa omaa hyvinvointia ajatellen. Ruuhkavuodet ovat takana. Onneksi liikkuminen on itselle luontaista ja tuntuu mukavalle sekä tarpeelliselle. Terveellinen elämäntapa on tullut osittain opittuna kantapään kautta. Tässä työroolissa haluaa olla ajan hermolla itsensä huolehtimisen eri osa-alueilla. Sitä on niin kuin itse oman työnsä elävä käyntikortti. Itse on helppo kokeilla kaikenlaista ja jakaa sitten kokemuksia asiakkaiden ja ryhmiin osallistuvien kanssa. Sen olen oppinut, että valehteleminen itselleen ei kannata. Pitkään sitä ei jaksaa edes peruselämää, jos ei ole rehellinen niin läheiselle kuin itselleen. Palautumiseen saattaa mennä kovinkin pitkä aika ja joskus voi onnistua tekemään itselleen niin paljon pahaa, että tapahtuu jotain peruuttamatonta. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta toivottavasti hyviä päiviä on kuitenkin enemmän. Mielenkiintoista on myös seurata ihmisiä, jotka tekevät suuria lupauksia itselleen itsestään joka joulun ja kesän jälkeen. Toki parempi kaksi heräämistä vuodessa kuin ei ollenkaan. Monet yrittävät liian suuria ja moninaisia muutoksia kerrallaan. Pienin askelin, näin on helpompi täyttää tavoitteet ja motivoitua pitkäaikaisemmin.

En osaa sanoa, onko ajatusmaailma iästä kovinkin erilainen naisilla ja miehillä. Ehkä naiset tarkkailevat enemmän itseään ja ympäristöään. Tai sitten se on vain klisee. Toivottavasti sukupuoleen, ikään tai mihinkään muuhunkaan katsomatta jokainen löytää ympärilleen ihmisiä, tukiverkkoa jotka hyväksyvät ja pitävät sinusta ja minusta sellaisena kuin olemme eivätkä yritä muuttaa meitä oman mielensä mukaiseksi.

Olen tavallaan tehnyt omalle elämälle strategia puolihuomaamatta. Sellaisen samanlaisen, joita olen väännetty eri työtehtävissä aikaisemmin työorganisaatioille. Suosittelen itse kunkin miettimään, omaa missiota, visiota ja strategiaa.

Missio, mitä varten olemme olemassa?

Meille jokaiselle on annettu elämä, jota jokainen voi itse muotoilla omaan haluamaansa suuntaan. Toki on ”pari” muutakin muuttujaa, mutta ei tartuta nyt kauheasti niihin. Itse koen velvollisuudekseni toimia yhteiskunnassa niin, että täytän perusvaatimukset tämän koko systeemin jäsenenä. Olen sopivasti tuottava ja toisaalta myös kuluttava. Olen olemassa sukulaissuhteen kautta lähellä olevia ihmisiä varten, ystäviä, työtehtäviä, joiden kautta täytän yhteiskunnan velvollisuuksia, unohtamatta itseäni ja Elmo (siis koiraa :)).

Visio, millaisia haluamme tulevaisuudessa olla?

Tästä ajattelen nykyään niin, että kun pitää itsestään huolta niin hyvin kuin osaa ja pystyy, on myöskin valmis täyttämään nuo mission ajatukset. Tunnettua on, että mulla tuo itsestä huolehtiminen lähtee aika helposti lapasesta, kun on niin kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen. Toki tämä välittyy varmaan myös läheisiin ja asioita kohtaan. Särmät ovat toki silottuneet, mutta pelistä katsoo päivittäin minua tavoitteellinen ja kohtuullisen periaatteellinen, jopa vähän askeettinen sekä itsenäinen ihminen. Tietty olen tottunut hoitamaan omat asiat yksin enkä ole ehkä ihan ensimmäisenä pyytämässä apua. Toisaalta siinäkin elämä on opettanut, että kaikkea ei tarvitse aina selviytyä, jeesiäkin voi hyvällä omallatunnolla kysellä. Jo jossain kirjoituksessa aikaisemmin mainittu lentokoneen ajatus, laita happinaamari ensin itsellesi ja auta vasta sen jälkeen muita, on hyvä ajatus edelleen.

Strategia, miten ja millä ideoilla tavoitteisiin päästään ja mihin välitavoitteisiin keskitytään?

Strategia on tietysti täysin hyödytön, jos sitä ei toteuteta. Eikä sitä voi toteuttaa, jos sille ei anneta eväitä, resursseja. Mulle kapasiteettia strategian eteenpäin viemiseen on vaikuttanut isosti huollettavien ihmisten katoaminen ”pelilaudalta”. Samalla katse on voinut kääntyä enemmän itseensä ja energiaa on riittänyt muuhunkin. Ehkä nyt ollaan menty toiseen ääripäähän. Aikaa itselle on ollut ainakin riittävästi. Toisiaan joskus tuntuu liian hiljaiselta ja rauhallisesta sekä yksinäiseltäkin. Talous on tasapainossa ja perusasiat kuitenkin kunnossa. Pidän myös itseni haastamisesta, joka on jäänyt nyt vähemmälle. Kroonisen opiskelijan edellisestä koulutuksestakin on jo pari vuotta aikaa… Sanoisin, että välitavoitteet on saavutettu. Ajankäyttö on siirtynyt enemmän itsestä huolehtimiseen, työn sekä vapaa-ajan tasapaino on hyvä ellei liiankin hyvä 🙂 Mikä sitten on seuraava askel? Ajatuksia on, mutta ne ovat hyvin erisuuntaisia ja ristiriitaisessa kasassa omien korvien välissä. Niistä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Edelleen olen sitä mieltä, että elä täydesti tätä päivää!

Alla oleva Heli Laaksosen runo on jotenkin aina kolahtanut, ehkä nykyään vielä enemmän kuin silloin ekaa kertaa sen lukiessani.

Heli Laaksonen, Naise elämää?
Jos sää ole itsenäine , sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos,
et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi.
Hiukka hianon näköst.
Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Kyl o helppo ol naine!!!

Tämän päivän herääminen tapahtui ihan omia aikojaan puoli kahdeksan hujakoilla. Olin jättänyt illalla rullaverhon auki, sillä Elmo herättää muuten aamulla. Se haluaa tirkistellä takapihalla pyöriviä rusakoita. Toki tulee sen jälkeen takaisin nukkumaan, kun tarkistus on suoritettu. Aamut ovat jo sen verran valjenneita, että herääminen tapahtuu näin automaattisesti. Valoisuuden lisääntyminen karkottaa Nukku-Matin. Kiire ei ollut liikenteeseen, joten hetken vielä nautin untuvapeiton lämmöstä. Olen niin kauan lapsesta asti noussut aikaisin koulubussiin ja sen jälkeen töihin, että nämä nykyiset hitaat ja rauhalliset aamut ovat mieleen. Vartin meditaatio mielen rauhalliseen herättämiseen valmisti kropan ja pään tähän päivään. Jooga ei ollut tämän päivän aamuohjelma, sillä lauantaina ja sunnuntaina tuli hiihdettyä reilusti yli viisikymmentä kilometriä. Kroppa kaipaa fyysistä lepoa. Oma fiilis oli, että yön uni on ollut harvinaisen hyvätasoista. Polar oli kanssani samaa mieltä. Tosin palautuminen oli surkeaa.

Tämän selittää viikonlopun fyysinen rasitus ja eilen saunassa nautittu lonkero. Noinkin pieni alkoholimäärä harvoin nautittuna vaikuttaa mun tulevan yön sykkeisiin todella paljon.

Hain kännykän Radioplaystä NOVAn päälle ja päivä oli valmis alkamaan. Laiton makuhuoneen uuniin tulen ja heitin pari Thyroxinia plus lasillisen vettä tyhjään vatsaan edesauttamaan kilpirauhasen toimintaa. Rutiinilla mennään; aamupesu, vaatteet päälle ja suunta aamulenkille Elmon kanssa. Meitä odotti mukava, poutainen pakkasaamu, rannassa paljon rusakoiden jälkiä ja karvakorvan iloksi myös hajuja. Olen siirtynyt Salkkarin digiversioon tämän kuun alusta. Elmo ei oikein ole tätä vielä tajunnut, kun ei ole postilaatikolta mitään kannettavaa sisälle. No, aamunamit saa kuitenkin, joten eipä tuo tekemisen puute tunnu kauheasti haittaavan.

Seuraavaksi ammensin aamupuuroa ääntä kohti ja sitten huoltohommia. Yleensä teen nämä viikonloppuna, mutta jäi eilen tekemättä pitkän Västerbyn hiihtoreissun vuoksi. Hierontalakanoiden siistiminen tapahtuu äidin ikivanhalla, mutta vielä sitkeästi liinavaatteita pyörittävällä mankelilla. Lisäksi ohjelmassa oli vielä vähän siivousta ja valmistautumista ekan asiakkaan tuloon klo 10.

Kokohieronta, puolitoista tuntia menee nopeasti ja sitten onkin heti perään tauko. Elmoilua reilu tunti metsässä. Eilinen auringonpaiste ja yön kipakka pakkanen on vaihtunut pilviseen ja leutoon keliin. Ulkoilutarve tulee yleensä päivän aikana täytettyä, kun koiran kanssa saa lenkkeillä useampaan kertaa päivässä. Nyt kun ei enää näillä polvilla voi juosta, liikkuminen on kävelyä. Onneksi on tuota metsää tuossa lähellä. Tämä karvakorva on mun henkilökohtainen personal trainer. Elmolle vielä tarjolle lounas ja itse tekemään hommia.

Kello 13 tuli seuraava asiakas. Hän on raskaana, joten hieronta tehtiin istuen. Hyvin lihasten rentouttaminen onnistuu näinkin. Lounastauko. Onneksi eilen jäi sen verran ruokaa, että sitä riitti tällekin päivälle; uunijuureksia, halloumia ja broileria. Sekaan laitoin lämmityksen jälkeen vähän tuoreutta tomaatin ja avokadon muodossa. Taas jaksaa!

Päivän viimeinen asiakas tuli kolmelta, hoitona kalevalainen jäsenkorjaus. Hoito oli hänelle ensimmäinen minun tekemänä. Reilu puolitoista tuntia meni mukavasti rupatellen ja kehoa rauhallisesti läpikäyden. Ensimmäisen hoidon aikana päästiin alkuun, jatkoa seuraa parin viikon kuluttua hieronnan merkeissä ja sitten arvioidaan, mitä tehdään seuraavaksi.

Hoitohommat tuli tehtyä tämän päivän osalta. Pikainen suunnittelu illan joogatunnille ja kaupan kautta Halikkoon opettamaan/ohjaamaan Marian koululle, kansalaisopiston voimahathatunti klo 17.30 – 19.00. Pakko myöntää, että myöhästyin vähän. Onneksi voimme jatkaa tuntia sen verran, että saatiin aikaiseksi täysi 90 minuutin kokonaisuus. Joogatunti starttasi rauhoittumisella, jatkui parilla rauhallisella yin-tyyppisellä venytyksellä, sitten lämmittelyä erilaisilla aurinkotervehdyksillä. Päivän teema oli lantion avaus ajatellen sitä, että monet olivat varmaan olleet viime viikon talvilomalla hiihtämässä. Lopuksi hengitysmeditaatio ja vartin rentoutus ajatuksella jännitä – rentouta.

Ilta oli joogatunnin aikana pimentynyt. Ajelin takaisin kotimäelle. Asettelin kauppatavarat kaappeihin ja päästin Elmo hetkeksi pihalle. Samalla roudasin puita sisälle ja laitoin tulet olohuoneen uuniin. Huomenna ei ehdi aamulla lämmittää, kun pitää lähteä työkeikalle heti aamupalan jälkeen. Illalla näin vielä iltapalan ohessa loppuratkaisun Suomi – Saksa korismatsista.

Samalla jämähdin katosomaan telkkarista vielä uutiset ja sen jälkeen Kämppikset. Joku uusi sarja, jota ei ole tullut ennen katsottua. Voi olla, että ei tarvitse katsoa jatkossakaan. Tämäkin osa jäi kesken.

Päivän ohjelmassa oli vielä Kympin uutiset ja sitten lyhyt ulkoilu Elmon kanssa mäen lähituntumassa. Hieno tähtitaivas ja puolikas kuu valaisi pimeää pihamaat. Onneksi ei ainakaan tämän päivä vielä sulattanut kovin paljon lunta.

Maanantai on pulkassa kello 22.30, purukaluston pesun kautta suuntaan peiton alle. Työtunnit eivät päätä huimaa tällä tavalla tehtynä, mutta silti koko päivää menee ilman vapaa-ajanongelmia. Turhaa viheltelyaikaa ei yleensä jää. Tältä päivältä puuttui oman liikunta, jota nyt ei yksinkertaisesti jaksanut viikonlopun reippaan liikunnallisuuden jälkeen. Huomenna pyrin suuntaamaan punttisalille. Kyllä nämä päivät ovat erilaisia verrattuna siihen, kun olin palkkatöissä. Päivät eivät nykyään sisällä kovin paljon autossa istumista eikä paikallaan oloa muutenkaan. Tekemisen rytmi on aika rauhallista, vaikka toki päivät ovat aikataulutettuja aamusta iltaan. Omakotitalossa ja koiran kanssa löytyy aina asioista, joita voisi tehdä enemmän ja paremmin. Vapaiden ottaminen on itsestä kiinni pois laskien sovitut ohjaustunnit. Liikkumiselle ja harrastustoiminnalle on jäänyt isosti enemmän aikaa kuin ennen kokopäiväistä yrittäjyyttä. Onhan tässä tietysti omat taloudelliset riskit, jos vaikka sairastuu tai iskee lisää samanlaisia sulkutiloja kuin koronan alussa. Elo ja olo näin vähän alle kuusikymppisenä ei enää olen niin suuresti rahan perässä juoksemista tai etenemistä uralla tai organisaatiossa. Tietysti myös rahan tarve ei tässä elämäntilanteessa olen enää samaa luokkaa kuin joskus ”pahimpaan” aikaan. Peruselo ja olo on ihan hyvää ilman suuria investointeja ja rahan levittämistäkin. Arvostuksessa on noussut oma hyvinvointi, ajankäyttö ja tietynlainen vapaus. Veikkaan, että näin voin itseni lisäksi tehdä enemmän hyvää myös muille ihmisille.

Nukku-Matti vei mennessään niin, että en kuullut loppuun Rauhoita mielesi uneen – äänitettä. Kuuntelen tämän saman joka ilta. Toisinaan toimiin, toisinaan ei. Polarin kellon mukaan olin humahtanut 41 minuutin pituiseen syvään uneen. Eivät nämä rannetietokoneet tietenkään aukottomia analysaattoreja ole, mutta varmasti suuntaan antavia.

Summattuna maanantai 27.2.2023 piti sisällään 16 750 askelta, matkaa tuli taivallettua 10.84 kilometriä. Vuorokauden 24 tunnista 10 tuntia ja 24 minuuttia oli aktiivista aikaa. Kaloreita kului 2774 kcal, passiivisia aikoja ei ollut kuin tunti illalla, kun katsoin telkkaria ja kirjoitin samalla tätä. Unta kertyi vähän reilu 8 tuntia alustavana yönä. Aika tyypillinen työpäivä, jossa ei ollut omaa aktiivista liikuntaa pois laskien Elmoilu. Liikunta sijoittuu nykyään yhteen punttisalikertaan ja joogailuun arkityön ohella maanantai-perjantaivälille ja viikonloppuisin yritän sitten liikkua enemmän.

Tähän aikaan vuodesta jooga-aloittamiseni vuosipäivä lähestyy kovaa vauhtia. Maaliskuussa tulee täyteen 14 vuotta tätä harrastusta, elämäntapaa ja nykyään myös osaa työkokonaisuutta. Täällä nettisivuilla https://www.reahietanen.fi/palvelut/jooga/ olen jollain tasolla kertonut, miten sattumien kautta sotkeuduin tähän niin kiehtovaan ja monipuoliseen joogamaailmaan . Vuosien varrella on kuitenkin tullut mietittyä aiheen sisällä ja lähiympäristössä yhtä ja toista muutakin juttua.

Osin tämä kirjoittaminen on varmasti omien ajatusten jäsentämistä ja selkiyttämistä itselle, mutta toivottavasti joku saa lukiessaan tästä myös kannustusta omaan harrastukseen, harjoitukseen tai avaa sen ensimmäisen askeleen kohti joogaa.

Mitä itse kullekin tulee mieleen sanasta jooga? Mun mielikuvat vajaa 15 vuotta sitten olivat olemattomat todellisuuteen verrattuna, lootus-asento, pitkät istumiset ja Intia, siinä päällimmäiset. Onneksi joogassa oli ja on jotain sellaista, joka ainakin minut koukutti kerralla.

Itse lähdin liikkeelle fyysisestä harjoituksesta. Astangaa pidetään raskaana jopa akrobaattisena joogamuotona. Aika nopeasti ensimmäisenä kurssiviikonloppuna kävi selväksi, että ihan kauheasti ei hyvästä peruskunnosta huolimatta ollut valmiuksia astangan harjoittamiseen. Onneksi tapa opettaa oli jo huomattavasti leppoisampi kuin vain muutamia vuosia aikaisemmin, jolloin puolentoista tunnin sarjaa käytiin läpi alusta loppuun nopealla tahdilla. Salon joogakeskuksessa alkeisviikonlopun jälkeen liikkeitä käytiin ohjatusti läpi aina samassa järjestyksessä kuten astangassa tapana on. Pikku hiljaa liikkeitä, asanoita lisättiin ja jo harjoitettuja liikkeitä kehitettiin eteenpäin. Muodostui sarja. Näitä on sarjoja, tasoja on useampia. Isolle osalle astangan ensimmäinen sarja riittää, mutta lisähaastetta saa kakkossarjasta. Itselle siellä monet asanat vaativat soveltamista sekä jatkuvaa lisäharjoitusta.

Kesti aika pitkää, että jooga muut osa-alueet tulivat kuvaan mukaan. Toki alusta asti korostettiin hengittämistä. Totuus oli vain se, että asanoihin vääntäytyminen ja siellä viisi hengitysparia pysymistä vaati kaiken huomion. Hengittäminen oli vain viisi numeroa mielessä ja siitä siirryttiin välivinyasan kautta seuraavaan asentoon. Alussa tuntui jopa siltä, että silmissä mustenee välillä liian korostuneen hengityksen vuoksi ja välillä siksi, että unohti hengittää. Näin myöhemmin hengitys tuntuu jopa menneen fyysisen tekemisen edelle tai oikeastaan se johtaa asanoiden harjoittamista, lisää niiden vaikuttavuutta ja parantaa kehon kokonaista reagointia aktivoimalla sekä toisaalta myös rauhoittamalla. Ilokseni olen huomannut, että hengittämisestä on tullut peruselintoiminnon lisäksi tapa rauhoittua, keskittyä ja toisaalta myös skarpata itseäni. Stressaavassa tilanteessa hengitys pidentyy ja rauhoittuu ilman, että sitä pitää enää tehdä tietoisesti. Kontrolloimalla sisään- ja uloshengityksien pituuksia sekä hengitystä pidättämällä, saadaan aikaiseksi monenlaisia harjoituksia erilaisiin tarkoituksiin.

Rentoutuminen, mantrat ja meditaatio tulivat seuraavana kuvioihin. Kaikki ovat varmasti tehneet itsenäisesti tai osallistuneet rentoutukseen, jossa kehon osa toisensa jälkeen pyritään rentouttamaan. Hyvä tapa vaikka rauhoittaa itsensä ennen kuin antaa Nukku-Matin viedä illalla matkalle unien maailmaan. Mantrat, jotka alussa tuntuivat vain käsittämättömiltä sanoilta toistensa perään, ovat löytäneet paikkansa. Harjoitus alkaa alkumantralla, joka jotenkin rauhoittaa ja keskittää ajatuksen sekä tekemisen oleelliseen ja päättyy loppumantraan. Selkeä viesti mielelle ja kropalle.

Joogamatto sinänsä on kummallinen paikka. Sinne voi mennä turvaan. Muutaman millin paksu, kapea ja vähän reilun oman pituusmitan pidempi alusta, jossa voi unohtaa kaiken muun ja keskittyä, rauhoittua toisinaan myös haastaa itseään mentaalisesti, on aina olemassa. Sen kuin vaan rullaa auki ja siinä se on. Ihan sama milloin ja missä, aina tietää, mitä tekee tai sitten voi vain olla ja asettua savasanaan. Suomennettuna kuolleen asento ei kuulosta kovin houkuttelevalla, mutta täysin paikallaan oleminen sekä kevyt hengittäminen antaa tilaa itselle sisäisesti ja toisaalta sulkee pois kaiken ulkoisen. Asanaharjoituksen lopuksi savasanaan on ainakin henkilökohtaisesti helpompi asettua ja olla kuin muuten. Hengitys on tässäkin avainasemassa. Sen seuraaminen helpottaa kääntymistä sisäänpäin.

Mitä jooga on antanut minulle

Muistan joskus joogataipaleeni alussa lukeneeni, että joitakin asioista vain tapahtuu, kun harjoittaa joogaa. Arvatkaa, uskoinko? No, en sanaakaan. Minähän olin menossa joogaan vain pitämään vähän paussia juoksemisesta polvileikkauksen jälkeen. Aluksi ei tapahtunut muuta kuin totaalinen koukuttuminen heti ensimmäisestä viikonloppukurssista. Mutta sitten…

Keho ja mieli

Fyysinen harjoitus vaikuttaa tietysti kehoon. Voimaa on tullut lisää, ryhti on parantunut, liikkuvuus on lisääntynty, nivelet voivat paremmin, mikä sinänsä on kummallista. Voisi kuvitella, että mun kuluneiden polvien vääntäminen asentoon jos toiseenkin olisi pahasta, mutta ei. Oma ajatus on, että jooga lisää aineenvaihduntaa, liikkuvuutta sekä lihashallintaa ja sitä kautta antaa lisää ”elinaikaa” polvilleni ja muillekin nivelille. Järki ja kohtuus pitää kuitenkin olla päässä eikä tehdä mahdottomia. Oman kehon lukeminen ja vähittäinen edistyminen on todella tärkeää joogan harjoittamista.

Aineenvaihdunta on parantunut. Harjoitus vaikuttaa selvästi muun muassa suoliston toimintaan. Hengittäminen on helpompaa ja sen säätely on kuten jo aikaisemmin kirjoitin jotenkin automatisoitunut vallitsevaan tilanteeseen sopivaksi. Kaiken kaikkiaan keho on puhdistunut. Alun asanaharjoittelun hillitön hikoilu on tasaantunut. Paitsi, jos on nauttinut alkoholia tai on jollain lääkekuurilla. Seuraava harjoitus on hyvinkin hikinen. Keho puhdistuu kuitenkin nykyään helpommin ja nopeammin.

Jooga on lisännyt myös fyysistä ja henkistäkin sitkeyttä. Asanaharjoituksessa sitä on oppinut kurottamaan ja hengittämällä lisäämään omaa suorituskykyä. Sitä uskoo jaksavansa, selviävänsä ja ylettyvänsä paremmin kuin aikaisemmin. Usko oman tekemisen vaikutuksesta itseensä on vahvistunut.

Tällainen heti, äkkiä ja nopeasti -tyyppinen ihminen on rauhoittunut. Mun on aikaisemmin ollut vaikeaa vain olla, rentoutua muuta kuin lomalla jossain kaukana kotoa. Nyt osaan elää paremmin hetkessä ja olla tyytyväinen myös niihin rauhallisiin hetkiin arjessa. Toki tähän varmasti vaikuttaa myös ikä ja muutenkin seesteisempi elämäntilanne, mutta veikkaan joogalla olleen myös sormensa pelissä. Jotenkin tuntuu siltä, että on helpompi keskittyä olennaiseen ja elää hetkessä. Kuulostaa kovinkin kliseiseltä, mutta näin vain on. Vaikuttavista asioista ei tieteenkään tällaisissa asioissa voi sanoa, mikä johtaa mihinkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Elämäntapa

En ole mitenkään tiukasti joogafilosofiaa noudattava ihminen. En aloita jokaista päivääni asanaharjoituksella, vaikka olen toki sitäkin kokeillut. En ole oppinut tekemään fyysisesti niin kevyttä harjoitusta, että voisin tehdä sen joka aamu ja käydä silti hiihtämissä, salilla, koiralenkillä ja fillaroimassa yms. ilman liiallista rasitusta. Sen verran olen kuitenkin oppinut erilaisia harjoitteita voi tehdä vaikka sängynpohjalla, autoa ajaessa tai kuluttaessa aikaa asiakkaiden hoitoaikojen välissä. Aamuharjoitus on kuitenkin parasta ja vielä jos sen voi tehdä yhdessä muiden samanhenkisten kanssa, päivä alkaa loistavasti. Olen yrittänyt opetella erottamaan laiskuuden ja todellisen väsymyksen toisistaan. Ei kannata repiä itsestään liikaa, mutta toisaalta ei myöskään jäädä makaamaan silloin, kun on voimavaroja kehittää ja harjoittaa itseään. Jooga on opettanut tälläkin saralla sitkeyttä, säännöllisyyttä, itsekuria ja kykyä tulkita sekä lukea omia tuntemuksiaan.

En ole kasvissyöjä, mutta ruokavalioni on muuttunut huomattavasti vuosien varrella. Punainen liha varsinkin possu ei maistu enää siinä määrin mitä aikaisemmin, kasvisten syönti on lisääntynyt ja whiskyn nauttiminen vähentynyt. Hah, eipä tuo ole ollut suurta aikaisemminkaan. 🙂 Jalostettujen ja valmisruokien määrä on minimissä.

Väitän kykeneväni suhtautumaan asioihin tänä päivänä tyynemmin ja rauhallisemmin. Toki kykenen vieläkin keräämään buustia asioihin, jotka ovat minulle tai läheisilleni tärkeitä. Ja hillittömän helposti eksyn myös pohtimaan vanhoja juttuja, mutta niistä irti pääseminen on helpompaa. Kaiken kaikkiaan jooga on tehnyt minusta paremman ja helpomman version itselleni toivottavasti myös kanssaihmisille.

Opettaminen

Joogan ohjaaminen ja opettaminen on kai looginen seuraus siitä, kun hurahtaa tähän kokonaisuuteen. Itsellä on tietysti pitkällinen tausta niin liikunnanohjaamisesta kuin opettajana toimimisesta. Oma joogaohjaukseni alkoi oman joogaopettajani avustajana, siitä oman ryhmän vetämiseen ja lopulta joogaopettajakoulutukseen. Omasta mielestäni tämä oli itselleni sopiva polku.

Ryhmien ohjaaminen ja opettaminen on minulle todella mieleistä ja motivoivaa. Ihmisten kehittyminen ja innostus on tarttuvaa niin ryhmän osallistujista toiseen kuin minuunkin. Varsinkin ryhmät, joissa lähtökohtana on jotenkin poikkeuksellinen, tilanne korostuu. Esimerkiksi niveljoogaryhmästä, jossa liikkeiden on oltava rauhallisia, nivelystävällisiä ja pitkään samassa tasossa tapahtuvia, koska lattialle ja ylös liikkuminen on vaikeaa, olen oppinut itse eniten. Asanat on pilkottava niin pieniin ja yksinkertaisiin osiin ja lähdettävä hitaasti kehittämään liikkeitä ryhmän kaikkia jäseniä palvelevaksi. Pilkkominen on pakottanut perehtymään asioihin todella seikkaperäisesti ja samalla omakin harjoitus on mennyt eteenpäin. Ryhmiin osallistuvien palautteesta päätellen, monet ovat saaneet todellisia terveydellisiä hyötyjä eikä pidä myöskään väheksyä ryhmän antamaa voimaa sekä sosiaalisia elementtejä.

Joogit

Jooga on tuonut elämääni myös ihania ihmisiä. Tietysti niin tapahtuu myös muissa harrastuksissa. Yhteiset harjoitukset, retriitit ja aamupalat harjoituksen jälkeen ovat todella voimaannuttavia ja yhtenäistäviä tapahtumia. Toisilta joogaopettajilta saa uusia ajatuksia ja tukea omalle työlleen sekä omaan harjoitukseen. Valitettavan harvoin pääsee itse käymään ohjatuilla tunneilla.

Kirjallisuus

Tähän loppuun muutama kirjasuositus, joista olen itse saanut ajatuksia niin harjoitukseen, opettamiseen kuin elämiseen yleensä. Kirjoja on toki todella paljon, tässä vain muutama esimerkki.

Janne Kontala, Joogan sydänKirjallisuus

Tämä teos kertoo muun muassa joogaharjoittelun kokonaisuudesta niin fyysisestä kuin henkisestä osasta. Antoi mulle ajatuksen esimerkiksi siitä, että meditaatioasentoa ei tarvitse yrittää virittää sellaiseksi, että puolen tunnin jälkeen ei pääse edes liikkeelle puutuneiden jalkojen vuoksi. Homman voi aloittaa vaikka istumalla tuolilla.

Donna Farhi

Monta kirjaa niin joogasta yleensä kuin myös opettamisen oppaita. En ole vielä törmännyt yhteenkään huonoon Farhin kirjaan.

Petri Räisänen, Astanga

Loistava kuvakirja, jossa toki alussa on hyvää tekstiä alustukseksi joogasta sinänsä. Kuvaosassa käydään seikkaperäisesti läpi astanga 1-sarjan asanat. Samanlainen kirja löytyy myös kakkossarjasta.

Joogan filosofia, suomentanut Måns Broon

Tämä on kirja, joka jäi minulta ensimmäisellä lukuyrityksellä kesken. En tajunnut mitään. Toisella kerralla kahlasin loppuun, mutta en ollut vieläkään ihan varma, mikä oli ymmärryksen prosentti kaikilta osin. Kolmannen kerran luin teoksen sen jälkeen, kun Broon oli meillä viikonlopun luennoimassa kirjasta joogaopekoulutuksessa. Tuon jälkeen lukutapa jotenkin muuttui ja ymmärrys parani tai ainakin niin kuvittelen. Kuitenkin hyvä kirja siihen, että tajuaa kaiken olevan tarkoituksenmukaista ja pitkällä aikavälillä kehittynyt.

Taavi Kassila, Patanjalin jooga-ajatelmat

Tämä on niin kuin katekismuksellisesti sellainen selittävä kirja tuohon edelliseen. Kassilalla on myös muita hyviä joogaan liittyviä kirjoja.

Hector Garcia, Francesc Miralles, Hector Garcia, Namaste

Teos tuo joogan helpolla tavalla tähän päivään. Kuuntelin tämän ihan tässä viime päivinä. Helppoa ymmärtää ja uppoaa mukavasti tähän kokonaisuuteen.

Kukapa ei haluaisi olla työnimussa, sillä tavalla sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Olen monesti miettinyt, mitkä tekijät saavat ihmisen viihtymään töissä. Antamaan sille ison osan itsestään, ajastaan ja osaamisensa; tiedot ja taidot. Eikä vain siksi, että elämiseen tarvitaan raha tai siksi, että on pakko tehdä töitä. Ja entä sitten, jos ja kun imu on liian voimakas.

Mitkä ovat imun edellytykset? Oma hyvinvointi on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Ja mistä se sitten koostuu työelämässä? Tekijöitä on minun mielestäni sekä työpaikkalähtöisesti että itsestä johtuvia.

Monet työhyvinvoinnin asiantuntijat muun muassa Pauli Juuti, Marja-Liisa Manka, Pentti Sydänmaanlakka ja Aki Hintsa ovat tulleet siihen tulokseen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokaisella on vähän erilainen näkemys, mitkä osatekijät ovat, mutta ajatus on saman suuntainen. Jos jokin osa-alue on heikko tai toisaalta liian voimakas, kokonaisuus kärsii. Homma menee vinoon.

Hintsan mallissa hyvinvoinnin tekijät jaetaan kuuteen osaan: yleinen terveys biomekaniikka, fyysinen aktiivisuus, ravinto, lepo ja henkinen energia. Hänen mukaansa kaikkien osa-alueiden tulee olla kunnossa, jotta ihminen voi hyvin ja pystyy menestymään. Hintsa teki paljon töitä urheilijoiden kanssa, mutta oli sitä mieltä, että samat lainalaisuudet pätevät myös hyvinvointiin ja jaksamiseen työelämässä. Hintsasta kirjoitettujen kirjojen Voittamisen anatomia ja Tänään olen elossa perusteella on helppoa todeta, että työnimu voi olla myös liian kova. Vastoin omia oppejaan Hintsan kalenteri täyttyi ja monet osa-alueet jäivät toteutumatta. Siitäkin huolimatta, että hän varsin hyvin tiesi, miten olisi elämää kokonaisuudessa pitänyt vielä eteenpäin. Vakava sairaus pysäytti hänet miettimään ja toteuttamaan omia oppejaan. Miksi meille pitää tapahtua jotain isoa ja jo ehkä lopullista ennen kuin tajuamme pitää huolta niin läheisestä kuin itsestään. Totuus on kuitenkin se, että ilman omaa jaksamista me emme ole parhaimmillamme perheen, työn tai sosiaalisten suhteiden ja monen muun asian/tekijän kanssa. Enkä nyt tarkoita sitä, että lyhytaikaiset tekijät vaikuttaisivat tasapainoa romahduttavasti. Tiedämme kuitenkin kaikki, miten meihin vaikutta esimerkiksi pitkäaikainen unettomuus, epävarmuus terveydestä tai huono työilmapiiri.

Älykäs itsensä johtaminen kirjassa, Sydänmaalakka 2006, osa-alueet Oy Minä Ab:n huoltamiseen ovat keho (fyysinen), mieli (psyykkinen), tunteet (sosiaalinen), arvot (henkinen), ja työ (ammatillinen). Edellinen ajatus säilyy, pyritään tasapainoon. Hyvinvointi lähtee itsensä johtamisesta. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että jos ihminen ei osaa johtaa itseään, hän ei voi johtaa onnistuneesti muita. Tasapainoa, osaamista ja näkemystä sekä sosiaalisia taitoja tarvitaan tässä hommassa enemmän kuin monessa muussa eikä valitettavasti kaikilta johtamistehtävissä olevilta näitä löydy. Olen myös päätynyt siihen, että hyvä johtajuus ei välttämättä vaadi subjektiosaamista. Eteneminen työpaikalla saattaa johtaa jopa siihen, että johtamis- ja esimiestehtäviin päätyy ihmisiä, jotka eivät sinne itse halua tai joilla ei ole tehtävään vaadittavia eväitä. Ja miten käy näiden johtajien työntekijöiden sekä heidän oman hyvinvoinnin?

Ihminen, joka tietää paljon, on ehkä oppinut, mutta ihminen, joka ymmärtää itseään on älykäs. Ihminen, joka ohjaa muita on ehkä voimakas, mutta ihminen, joka hallitsee itsensä, on vieläkin voimakkaampi. -Lao Tse-

Sydänmaalakka puhuu myös jatkuvasta oppimisesta ja uudistumisesta. Hänen mukaansa oppimista tapahtuu niin pinnallisesti kuin syvällisesti. Erilaiset elämäntapahtumat tulevat ja menevät. Reagoimme niihin pääasiallisesti automaattisesti ilman sen suurempaa syvällistä miettimistä. Sydänmaalakka toteaa, että voisimme useammin pysähtyä miettimään omaa toimintaamme vähän kriittisemmin ja antaa tilaa luovuudelle sekä uusille valinnoille. Uskalla unelmoida! Samoilla linjoilla oli Björn Lindeblad, joka kirjassaan Saatan olla väärässä kehotti ihmisiä jättämään tilaa ihmeille. Ajatuksena on että kalenteriin ei voi aina vaan lisätä menoja. Jotain on jätettävä pois uusien juttujen edestä, jotta myös ”hengittämiseen” ja hengähtämiseen jää aikaa. Tuntuu, että tänä päivänä on jotenkin normaalia, hyväksyttävää ja jopa vaadittua, että työntekijöillä on jatkuva kiire ja he ovat ylikuormittuneita. Kuinka monelta saamme vastauksen, kun kysymme, miten menee, että kiirettä on. Onko kiireestä tullut jo kunnia-asia? En ole hyvä työntekijä, jos ei kalenteri ole ihan piukassa ja hikihelmi otsalla koko ajan. Kuitenkin tiedetään, että hektisyys ei tuota parasta työtulosta. Joo, tiedän kyllä. Arki puskee päälle kaikilta suunnilta ja tulipalojen sammuttamista kaivataan siellä ja täällä. Mutta voisitko aloittaa jostakin pienestä? Pysähtyä ja pohtia, ennen kuin jokin pysäyttää väkisin.

Työyhteisöiltä vaaditaan jatkuvasti kehittymistä ja uudistumista. Marja-Liisa Mankan kirjassa Työnilo tuodaan esille aineettomia pääomia, joiden arvostus työmaailmassa on lisääntynyt. Työntekijöiden määrää ei voida enää lisätä vaan on opittava tekemään asioista uudella tavalla. Sosiaalisiin suhteisiin panostamalla pyritään parantamaan vuorovaikutusta työntekijöiden keskinäiseen sekä esimiehen välisissä kanssakäymisissä. Henkilökunnan osaamiseen, fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen panostaminen parantaa henkistä pääomaa ja organisaation toimintatapojen ja menetelmien kyseenalaistaminen rakennepääomaa. Loputtomiin ei voida tehdä asioita kuten on aina tähänkin asti tehty. Organisaation aineeton pääoma kytkeytyy monin tavoin työhyvinvointiin.

Aika harvoin ihminen vaihtaa käsitykseni mukaan työpaikkaa työn sisällön vuoksi. Onhan hän kuitenkin hakeutunut työpaikkaa omasta halustaan. Suurempi syy on johtamiskulttuuri tai esimiehen taitamattomuus ja/tai ajatusmaailman ristiriita työntekijän kanssa. Ymmärrän toki sen, että työntekijän on noudatettava työyhteisön yhteisiä linjoja ja sopimuksia, mutta jos johtaminen perustuu valheellisuuteen, katteettomiin lupauksiin, ohijohtamiseen ja vastuun pakoiluun sekä silloin esiin astumiseen, kun kunnia kuuluisi työyhteisölle, on tilanne kestämätön.

Otalan & Ahosen vuonna 2003 kirjoittamassa kirjassa Työhyvinvointi tuloksen tekijänä listataan hyvinvoinnin välittömiä, välillisiä ja lopullisia talousvaikutteita. Välittömiä vaikutuksia ovat sairaus- ja tapaturmavaikutukset, eläköityminen, tehokas työaika, yksilön tuottavuus, työprosessit ja kehitystoiminta. Välillisiä talousvaikutteiksi luetaan tässä kirjassa työn tuottavuus, työn laatu sekä tuote- ja prosessi-innovaatiot. Lopullisia talousvaikutteita saavutetaan kannattavuudessa, kilpailukyvyssä, tuottavuudessa ja tuloksellisuudessa. Hyvinvoinnin mittaaminen on vaikeaa, mutta silti useissa tutkimuksissa on voitu todeta, että hyvinvoinnin ja suorituskyvyn välillä on vahva yhteys.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos tuntuu, että jaksaminen työelämässä ei riitä? Olo on ärtynyt, uni ei tule, päätä särkee, pakki on sekaisin ja mikään ei kiinnosta. Pitäisi pohtia, johtuuko tilanne työhön liittyvistä asioista, itsestä vai molemmista? Vuosien varrella olen kokenut työperäisten tekijöiden johtuvan omalla kohdalla johtamisongelmista, työilmapiiristä ja työmäärästä. Oma johtamisperiaate on aina ollut selvän tavoitteen asettamista työntekijöille, vapauden antaminen tavoitteiden saavuttamiseen, työn edellytysten luominen sekä toimimalla itse esimerkillisesti. Luottamus on säilytettävä puolin ja toisin. Sen menettäminen on todella iso juttu, lähes mahdoton korjata jälkikäteen. Jos johtamisfilosofia on omalla esimiehellä hyvin erilainen kuin itsellä tai se puuttuu, voi tilanne ajautua hankalaan lopputulokseen. Johtajuus ja työilmapiiri kulkevat isosti käsi kädessä. Toisaalta mielestäni jokaisella on vastuu työilmapiiriin kannattelijana, vaikka päävastuu on tietysti esimiehellä.

Työn määrä on suhteellista. Eri ihmiset kokevat työmäärän kuormittavuuden hyvin eri tavalla. Toisella pieni kiire pitää fokuksen itse asiassa ja auttaa keskittymään olennaiseen. Joillekin kiire on ihan myrkkyä ja vie toimintakykyä alaspäin. Tämä ei kuitenkaan saisi johtaa siihen, että isommat työmäärät kasaantuvat suorittajille. Itse olen tätä pohtinut monesti. Miten kohdella työntekijöitä tasapuolisesti?

Entä sitten, jos työpaikalla tilanne on kohtuullisen hyvä eikä siltikään tunnu jaksavan? Mitä voisi itse tehdä? Uni tuli jo mainittua aikaisemmin. Säännöllinen rytmi, tietokone- ja kännykkävapaa sekä työvapaa ilta, rauhallinen nukkumisympäristö; nämä nyt tulevat ensimmäisinä mieleen. Riittävä ja itselle sopiva liikunta on tärkeää. Toki liikunta ei voi ajallisesti olla liian myöhään suhteessa nukkumaanmenoaikaan. Terveellinen ruoka, harrastukset, sosiaaliset suhteet, perhe, erilaiset psyykkiset sekä fyysiset palautumiskeinot ja mitä kaikkea meidän arkeen nyt kuuluu, kannattaa muistaa ja kokeilla. Kuten jo tuolla alkupuolella tuli monella ”suulla” todettua, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Iso asia on jo se, että pysähtyy miettimään näitä asioista; omaa hyvinvointia ja työyhteisön toimivuutta. Ota vastuu omasta hyvinvoinnista, pidä huolta, että palaudut pitkässä juoksusta arjen vaatimuksista ja tee itsestäsi paras versio juuri tähän päivään. Sinulla on myös oikeus saada työelämässä tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua sekä hyvää johtamista.

Korostan, että kirjoitelma perustuu mutu-ajatuksiin ja kantapääopiston omiin oppimääriin. Toki ajatuksia höystävät niin hierojakoulutuksen anatomiaopinnot, muut opinnot, monipuolinen ammattikirjallisuuden lukeminen sekä asiakkaiden kokemukset ja käytännön työn tuomat opit.

Nivelten tosi lyhyt oppimäärä

Nivel on kahden luun yhdistävä rakenne, joka antaa mahdollisuuden liikkeeseen. Liikkeeseen vaikuttavat nivelpintojen muodot, nivelsiteet sekä lihakset. Nivelpintoja peittää nivelrusto ja koko kokonaisuus on nivelpussin peittämä. Sen sisällä on nivelnestettä. Näin siis pääasiallisesti, poikkeuksiakin on. Ihmisellä on noin 300 niveltä. Valitettavasti ne kuluvat käytössä. Toisaalta liiallinen liikkumattomuuskaan ei tee hyvää nivelille. Myös erilaiset sairaudet ja synnynnäiset ongelmat voivat aiheuttaa nivelongelmia.

Omakohtaisia kokemuksia

Yleisimmät nivelkulumat ainakin asiakaspiirissäni löytävät polvista, lonkista ja sormista. Omat kokemukset liittyvät polviin.

Olen elänyt sillä aikakaudella, kun polvia korjailtiin tähystysleikkauksilla aika herkästi. Vasempaan polveen on kurkattu kolmesti ja oikeaan kerran. Tunnen saaneeni joka kerta apua. Toisaalta tarina ei kerro, mitä konservatiivinen hoito olisi saanut aikaiseksi. Ihan varma olen siitä, että oikean jalan leikkaus, jossa patellan, lumpion asentoa korjattiin, antoi lisäaikaa. Myös vasemman jalan nivelkierukoiden repeämän siistiminen silloin, kun polvi oli jatkuvasti lukossa, tuntui tarpeelliselle. Hoitosuositukset ovat kuitenkin muuttuneet ja leikkauksia tehdään nykyään paljon vähemmin.

Nivelruston kulumaa mitataan gradus 1-4 -asteikolla. Ykkönen on normaali, kakkonen pientä ohentumaa ja kolmosessa rusto on lohkeillut. Mulla molemmat polvet ovat kolmosta ja nelosta eli nivelrusto on magneettikuvien perusteella lohkiellut tai kokonaan kadonnut 4/4. Nivelruston tehtävänä on toimia luiden välisenä liukupintana ja keventää luiden välistä kitkaa.

Lähtökohdat eivät ole siis kovin kummoiset. Toisaalta tilanne on ollut paljon huonompikin kuin nyt. Mitä siis olen oppinut ja tehnyt tässä vuosien varrella mahdollisesti oikein? Ensimmäisestä polvileikkauksesta on kulunut yli 20 vuotta.

Liikunta ja kuntoutus

Valitettavasti rakkaan harrastuksen suunnistuksen olen joutunut jättämään kuin myös juoksemisen, vaikka sitä aina välillä yritänkin. Huonoilla seurauksilla. Polvet eivät kestä iskuja. On ollut aikoja, kun kävelykin on vaatinut ontumista ja pakkoa purra hammasta yhteen. Välillä olen tarvinnut keppejä. Jos nivelpinnat pääsevät voimalla iskemään toisiaan vasten, kipu on iso ja palautumisen kestää kauan. Nykyään liikunta on kävelyä koiran kanssa, pyöräilyä, hiihtoa ja punttisalilla punnertamista sekä joogaa. Olen huomannut, että tekeminen on kuin nuoralla tanssimista. Pitää liikkua, mutta ei liikaa eikä varsinkaan itselle väärällä tavalla itselle. Tosi helppoa tällaiselle suorituskeskeiselle ja tavoitehakuiselle ihmiselle… Tämäkin on ollut hyvä oppimisen paikka. Reisilihakset on oltava kunnossa, että ne tukevat polvea, mutta kireyttä ei saa olla liikaa. Muuten luut painuvat entistä enemmän toinen toisiaan vasten. Etureiden ojennusliike on itselle parhaiten sopiva liike. Se pitää muistaa tehdä loppuojennukseen asti, jotta m. vastus medialis, nelipäisen reisilihaksen sisempi osa aktivoituu. Juuri tämä lihas tukee oleellisesti polvea. Toisaalta sitä pitää myös venyttää ja sen ympärillä olevia muita rakenteita mm. kalvoja käsitellä.

Valitse siis itsellesi sopivaa liikuntaa, koska liike on kuluneellekin nivelelle ylläpitävänä hyvää ja tarpeellista. Konsultoi asiantuntijoita, jos tuntuu, että itse ei onnistu löytämään sopivia lajeja. Kehon kokonaisvaltainen harjoittaminen ja sitä kautta hallinta on tarpeellista. Yksittäisen nivelen ongelmat voivat juontaa juurensa jostain ihan muualta. Vinoutunut lantio/eripituiset jalat voivat tehdä kipuilua kauaskin esimerkiksi olka- tai kyynärpäähän tai polviin kuten minulla. Itse käytän aktiivisesti ja säännöllisesti hierontaa pitämään lihakset palautuneessa kunnossa ja muokkaamaan rasituksien vaikutukset pois. Kalevalaisella jäsenkorjauksella saa kalvoja auki, aineenvaihduntaan vauhtia ja tasapainoa kehoon. Hankalimpiin ongelmiin olen saanut todella paljon apua kiropraktiikasta. Tästä kaikesta voi jossain vaiheessa kirjoitella enemänkin. Luottamuksellinen hoitosuhde on muodostunut todella tärkeäksi. Helppo hoidattaa itseään, kun on löytänyt alansa parhaita ammattilaisia.

Ravinto

Ravinnosta omalta kohdaltani olikin jo pitkästi juttua tuossa edellisessä kirjoittelussa. Sen verran kertauksena, että uskon, että tulehdusta estävällä ravinnolla on merkitystä myös nivelten hyvinvointiin. Tämä toimii ainakin kahdelta suunnalta. Kun katsoo kriittisesti, mitä laittaa lautaselle ja kuinka paljon siihen nähden mitä kuluttaa, pysyy elimistö toiminnallisena ja paino kurissa. Ainakin kehon kokonaisuutta kantaville nivelille painolla on iso merkitys. Itse huomaan sen, kun tulee töiden puolesta kannettu vajaa kaksikymmentä kiloa painavaa matkahierontapöytää. Tuntuu polvissa aika nopeasti, varsinkin jos joutuu laskeutumaan portaita alaspäin. Hyvillä rasvoilla ja riittävällä vedenjuonnilla tuntuu omassa kehossa olevan myös merkitystä. Ruokiin tulee myös usein lisättyä inkivääriä ja kurkumaa. Jossain vaiheessa inkiväärin käyttö taisi mennä vähän överiksi. Keho herkistyi liikaa ja sain jonkinlaisia allergisia reaktioita.

Lisäravinteiden tarpeellisuudesta ollaan montaa mieltä. Itse kokeilin vähän sitä sun tätä silloin, kun vatsan ja suoliston kanssa oli ongelmia. Sieltä ajoilta on jäänyt käyttöön maitohappobakteeri- ja rasvahappovalmisteet, vitamiineista C ja D sekä toisinaan magnesiumi, sinkki ja seleeni. Glukosamiinia kokeilin jossain vaiheessa, mutta se ei minulle sopinut. Tiedän kyllä monia, jotka kokevat saavansa glukosamiinista apua nivelten toimintakykyyn.

Lääkkeet

Kipu- ja tulehduslääkkeet ovat tarpeellisia silloin, kun muuten ei pysty toteuttamaan normaalia elämää ilman kivunlievitystä. Itse en ole kovin innokas lääkkeiden käyttäjä. Yritän pärjätä kylmällä ja kuntoutuksella. Aina ei onnistu. Polveeni on laitettu myös Ostenil Plussaa injektiona. Ajatuksena on lisätä nivelnesteen voiteluominaisuuksia. Auttoi isosti silloiseen tilanteeseen. Kortisonia on laitettu akuutteihin tulehduksiin. Pidempiaikaista apua en kortisonista kuitenkaan ole kokenut saavani. Kaksi vuotta sitten ”koronatyöloman” aikana oli vähän liikaa vapaa-aikaa ja tuli liikuttua turhan paljon. Onnistuin hankkimaan elämäni ensimmäisen kerran rasitusmurtuman oikean reisiluun polven puoleiseen päähän. Tämä tietysti siksi, että luut hankaavat toisiaan ja aiheutuu jatkuvaa kitkaa. Kuusi viikkoa kepeillä ja neljä viikkoa sen päälle polvituella antoivat jälleen lisää omakohtaisia kokemuksia.

Summa summarum

Liiku, mutta ei liikaa eikä itselle sopimattomissa lajeissa. Huolla ja kuntouta, käytä tarvittaessa eri ammattilaisten apua. Älä anna painon nousta, vaikka liikkuminen muuttuu ja saattaa vähentyä nivelongelmien myötä. Ammattitaitoinen lääkäri on hyvä pitää mukana kuvioissa. Näillä toimilla olen itse pärjännyt kohtuullisesti ja tällä hetkellä jopa hyvin. Toki kokemusta on siitäkin, että silmänräpäyksessä saattaa sattua ja tapahtua. Nyt voin kuitenkin nauttia joogaharjoituksissa ja meditaatiossa lootusasennosta.

Ajatus kulkee luistavasti, kun liikkuu pitkään matalalla intensiteetillä, ainakin minulla. Eilen hissukseen hiihtäessäni Saariselän upeassa talvessa hyvin hoidetuilla laduilla pohdiskelin, että miten tähän on tultu. Vajaa neljä vuotta vaille kuusikymppisenä elo ja olo tuntuu taaksepäin katsottuna tasapainoiselta ja mukavalta sekä itseni näköiseltä.

Pitkän kaavan mukaan

Vajaa viisitoista vuotta sitten onnistuin ajamaan itseni aika lailla reunalle niin fyysisen kuin psyykkisen jaksamisen suhteen. Voin huonosti kaikilla mittareilla mitattuna, vaikka en sitä vielä tuossa vaiheessa itse tajunnutkaan. Draivi oli sitä luokkaa, että jotenkin vain jaksoi ja jaksoi. Asioilla on tapana kasaantua. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Virkatyö, oman firman hommat, vastuullisuus läheisistä ja siihen liittyvät moninaiset tekijät sekä omat harrastukset veivät niin paljon aikaa, että lepo jäi minimiin ja sekin meni sängyssä pyörien unettomana. Edes monen kuukauden unettomuus ei pysäyttänyt, kun kuitenkin tuntui siltä, että ei väsytä. Ei varmaan…

Purku alkoi työpaikan vaihtamisella, joka toi niin hyviä kuin myös huonoja elementtejä. Edellisen työpaikan johtajuuteen tai oikeammin sen puutteeseen ja epäoikeudenmukaiseen kohteluun liittyvät ongelmat hävisivät kertaheitolla, mutta tilalle tulivat pitkät työmatkat. No, se ei tietysti auttanut ajankäyttöön liittyvässä problematiikassa, mutta kokonaisuus antoi suurta helpotusta korvien väliin. Työ oli mukavaa ja vei mennessään. Pitkiin työpäiviin olinkin jo tottunut.

Siitä vierähti kaksi vuotta, nopeasti. Olin jo päättänyt, että jään tämän Turun työpestin jälkeen tekemään vain omia töitä. No, toisin kävi. Suunta vain vaihtui lännestä itään, matkan pituus säilyi jokseenkin samana. Vajaa vuosi vierähti Lohjalla. Mitkään muut tekijät eivät olleet juurikaan muuttuneet. Kotona vallitsi jatkuva jännitystila ja huoli vanhempien selviämisestä, lisäksi oman firman työt täyttivät illat ja viikonloput. Tässä vaiheessa olin jo itsekin herännyt, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Edelleen Nukku-Matista ei ollut tietoakaan. Pakki oli koko ajan sekaisin ja kroppa huusi Hoosiannaa niin kovaa, että oli pakko hakeutua lekuriin. Siitä alkoi pitkä rumba Mehiläisen kautta TYKSiin.

Mun kanta.fi:ssä ei ollut juurikaan muita merkintöjä tähän mennessä kuin polvi- ja nilkkaleikkauksia. No, nyt niitä on. Ja lisää varmasti seuraa jatkossakin. Olin onnistunut laukaisemaan elimistön puolustusmekanismina autoimmuunisairauksien sarjan, joka jäyti niin niveliä kuin sisäelimiä ja sai myös aikaiseksi moninaisen kirjoin jos sun ties vaikka mitä oireita. Ensimmäisenä hoitona aloitettiin kortisoni, jonka johdosta vietin kahden viikon päästä uudenvuodenaaton päivystyksessä erilaisissa kuvauksissa ja tipassa. Tiedän varsin hyvin, että lääkkeet ovat mun elimistölle hankalia. Saan voimakkaita sivuvaikutuksia jo ihan tavallisista särkylääkkeistä. Kortisonin lisäksi minun olisi pitänyt aloittaa vielä monen monituista muutakin lääkettä muun muassa solunsalpaaja pienellä annoksella.

Hoito yliopistosairaalassa oli hyvää, mutta varsin voimakkaasti lääkkeisiin painottuvaa. Ihan itse luin netistä, miten kortisonin syöminen ajetaan alas parin kuukauden pakkokäytön jälkeen. Jos mahdollista, niin voin huonommin kuin ennen lääkkeen syönnin aloittamista. Paino tippui, lihakset hävisivät, hiukset lähtivät, en nukkunut edelleenkään, mutta nyt en voinut olla edes paikoillani yöllä. Tuntui kuin koko kroppa olisi täynnä levottomuutta ja ahdistusta. Jäsenet puutuivat niin, että vasemmalla puolessa ei ollut enää tuntoa lainkaan.

Siinä minä nyt olin, kanta.fi täynnä diagnooseja, hakemattomien lääkkeiden reseptejä ja tekstiä siitä, että olen sairas koko loppuelämäni. Voi pojat! Miten minulle näin kävi?

Elämä voittaa

Tässä vaiheessa olin jäänyt tekemään vain omia töitä, joka helpotti suuresti ajankäyttöä ja samalla tietysti myös tilannetta kotona vanhempien hoitamisen suhteen. Tilalle oli tullut pelko, kestääkö kroppani työntekoa ja jos ei, niin mitä sitten. Onneksi tänä päivänä löytyy tietoa mielin määrin. Aloin ottamaan selville, mitä kaikkea olin keholleni aiheuttanut. Ja miksi se reagoi niin kuin oli reagoinut. Törmäsin elimistön matalaan tulehdukseen ja sen moninaiseen vaikutukseen. Tiesinhän minä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olenhan suu vaahdossa puhunut vuosia muille, että istuminen tappaa ja epäterveellisesti syöminen on pahasta. Kaiken kaikkiaan olen kyllä elänyt kohtuullisen terveellisesti, mutta elämä vaan sinänsä on käynyt turhan usein kohtuuttoman raskaaksi. Kun on tällainen heti, äkkiä, nopeasti kaikki tänne -tyyppi höystettynä suurella kunnianhimolla, periksi antamattomuudella ja vastuullisuudella ei perusterveellisyyskään näyttänyt riitävän.

Siitä sitten vaan lusikka kauniiseen käteen ja taistoon parantamaan elimistön kroonista tulehdustilaa. Ensin lista luopumisista; gluteenia sisältävät ruoka-aineet, sokeri, alkoholi, maitotuotteet ja sianliha, pasta, riisi ja peruna ja pavut. Laitoin lautaselle entistä vähemmin punaista liha ja enemmän vihanneksia ja kasviksia. Karsin kaikkea sellaista pois, jossa oli vino pino E-kirjainmerkintöjä. Purkista otin maitohappobakteereja, vitamiineja sekä kivennäisaineita.

Näillä mentiin muutama kuukausi ja VAU, mun ei tarvinnut enää miettiä joka hetki, kuinka pitkä matka on vessaan, ihottumat hävisivät ja nivelten tilanne parani. Öisin saattoi tehdä muutakin kuin vain pyöriä levottomana lakanoiden välissä. Pikku hiljaa lisäsin poistamiani ruoka-aineita lautaselle. Kokonaan jätin kuitenkin pois gluteenin, sianlihan ja laktoosin, hiilihydraattien syömisen entiseen määrään en enää palannut. Näillä eväillä on menty nyt jo aika monta vuotta ruuan suhteen.

Ei se tietysti näin helppoa ole ollut ja eikä ole edelleenkään. On huonompia ja parempia kausia, onneksi kuitenkin enemmälti niitä valoisampia. Aluksi puolen vuoden välein, myöhemmin vuoden välein ja nyt jo kahden vuoden välein käyn TYKSissä kontrollissa. Stressaava tilanne. Veikkaan, että se on sitä myös sille lääkärille. Näiden vuosien aikana siellä olevat henkilöt ovat yhtä kertaa lukuun ottamatta vaihtuneet joka kerta. Taitavat vetää pitkää tikkua siitä, kuka joutuu tällä kertaa keskustelemaan kanssani ruokavalion merkityksestä autoimmuunisairauksiin. Ja siitä, onko tässä minun tapauksessa lääkkeiden syöminen välttämättömyys. Mietin aina etukäteen kysymyksiä valmiiksi ja vaadin vastauksia, perusteluja sellaisia. Ja olen kyllä aina saanutkin. Lääkkeettömyys on kuitenkin jäänyt omaksi valinnakseni, johon ei isosti kannusteta.

En halua millään tavalla väheksyä/mollata lääketiedettä, olen saanut erinomaista palvelua joka paikasta. Uskon kuitenkin siihen, että me pystymme tekemään paljon asioiden eteen saadaksemme itsestämme parhaan version. Valitettavaa on se, että sitä herää vasta sitten pitämään huolta niin läheisestä kuin itsestään, kun iso osa vahingoista on jo tapahtunut. Totuus on kuitenkin se, että itselle on laitettava happinaamari ensimmäisenä, jos aikoo tästä maailmasta ja sen haasteista jotenkin selvitä ja olla muille läsnä.

Tietysti tähän liittyy iso joukko muitakin tekijöitä kuin vain se mitä suuhunsa laittaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen kuten jo tuolla aikaisemmin kirjoitin. Palataan niihin muihin elämänmuutoksiin myöhemmin. Kun nyt sain tämän kirjoituspään taas auki pitkän tauon jälkeen, saattaa tekstiä tulla lisää piankin.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!