Kukapa ei haluaisi olla työnimussa, sillä tavalla sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Olen monesti miettinyt, mitkä tekijät saavat ihmisen viihtymään töissä. Antamaan sille ison osan itsestään, ajastaan ja osaamisensa; tiedot ja taidot. Eikä vain siksi, että elämiseen tarvitaan raha tai siksi, että on pakko tehdä töitä. Ja entä sitten, jos ja kun imu on liian voimakas.
Mitkä ovat imun edellytykset? Oma hyvinvointi on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Ja mistä se sitten koostuu työelämässä? Tekijöitä on minun mielestäni sekä työpaikkalähtöisesti että itsestä johtuvia.
Monet työhyvinvoinnin asiantuntijat muun muassa Pauli Juuti, Marja-Liisa Manka, Pentti Sydänmaanlakka ja Aki Hintsa ovat tulleet siihen tulokseen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokaisella on vähän erilainen näkemys, mitkä osatekijät ovat, mutta ajatus on saman suuntainen. Jos jokin osa-alue on heikko tai toisaalta liian voimakas, kokonaisuus kärsii. Homma menee vinoon.
Hintsan mallissa hyvinvoinnin tekijät jaetaan kuuteen osaan: yleinen terveys biomekaniikka, fyysinen aktiivisuus, ravinto, lepo ja henkinen energia. Hänen mukaansa kaikkien osa-alueiden tulee olla kunnossa, jotta ihminen voi hyvin ja pystyy menestymään. Hintsa teki paljon töitä urheilijoiden kanssa, mutta oli sitä mieltä, että samat lainalaisuudet pätevät myös hyvinvointiin ja jaksamiseen työelämässä. Hintsasta kirjoitettujen kirjojen Voittamisen anatomia ja Tänään olen elossa perusteella on helppoa todeta, että työnimu voi olla myös liian kova. Vastoin omia oppejaan Hintsan kalenteri täyttyi ja monet osa-alueet jäivät toteutumatta. Siitäkin huolimatta, että hän varsin hyvin tiesi, miten olisi elämää kokonaisuudessa pitänyt vielä eteenpäin. Vakava sairaus pysäytti hänet miettimään ja toteuttamaan omia oppejaan. Miksi meille pitää tapahtua jotain isoa ja jo ehkä lopullista ennen kuin tajuamme pitää huolta niin läheisestä kuin itsestään. Totuus on kuitenkin se, että ilman omaa jaksamista me emme ole parhaimmillamme perheen, työn tai sosiaalisten suhteiden ja monen muun asian/tekijän kanssa. Enkä nyt tarkoita sitä, että lyhytaikaiset tekijät vaikuttaisivat tasapainoa romahduttavasti. Tiedämme kuitenkin kaikki, miten meihin vaikutta esimerkiksi pitkäaikainen unettomuus, epävarmuus terveydestä tai huono työilmapiiri.
Älykäs itsensä johtaminen kirjassa, Sydänmaalakka 2006, osa-alueet Oy Minä Ab:n huoltamiseen ovat keho (fyysinen), mieli (psyykkinen), tunteet (sosiaalinen), arvot (henkinen), ja työ (ammatillinen). Edellinen ajatus säilyy, pyritään tasapainoon. Hyvinvointi lähtee itsensä johtamisesta. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että jos ihminen ei osaa johtaa itseään, hän ei voi johtaa onnistuneesti muita. Tasapainoa, osaamista ja näkemystä sekä sosiaalisia taitoja tarvitaan tässä hommassa enemmän kuin monessa muussa eikä valitettavasti kaikilta johtamistehtävissä olevilta näitä löydy. Olen myös päätynyt siihen, että hyvä johtajuus ei välttämättä vaadi subjektiosaamista. Eteneminen työpaikalla saattaa johtaa jopa siihen, että johtamis- ja esimiestehtäviin päätyy ihmisiä, jotka eivät sinne itse halua tai joilla ei ole tehtävään vaadittavia eväitä. Ja miten käy näiden johtajien työntekijöiden sekä heidän oman hyvinvoinnin?
Ihminen, joka tietää paljon, on ehkä oppinut, mutta ihminen, joka ymmärtää itseään on älykäs. Ihminen, joka ohjaa muita on ehkä voimakas, mutta ihminen, joka hallitsee itsensä, on vieläkin voimakkaampi. -Lao Tse-
Sydänmaalakka puhuu myös jatkuvasta oppimisesta ja uudistumisesta. Hänen mukaansa oppimista tapahtuu niin pinnallisesti kuin syvällisesti. Erilaiset elämäntapahtumat tulevat ja menevät. Reagoimme niihin pääasiallisesti automaattisesti ilman sen suurempaa syvällistä miettimistä. Sydänmaalakka toteaa, että voisimme useammin pysähtyä miettimään omaa toimintaamme vähän kriittisemmin ja antaa tilaa luovuudelle sekä uusille valinnoille. Uskalla unelmoida! Samoilla linjoilla oli Björn Lindeblad, joka kirjassaan Saatan olla väärässä kehotti ihmisiä jättämään tilaa ihmeille. Ajatuksena on että kalenteriin ei voi aina vaan lisätä menoja. Jotain on jätettävä pois uusien juttujen edestä, jotta myös ”hengittämiseen” ja hengähtämiseen jää aikaa. Tuntuu, että tänä päivänä on jotenkin normaalia, hyväksyttävää ja jopa vaadittua, että työntekijöillä on jatkuva kiire ja he ovat ylikuormittuneita. Kuinka monelta saamme vastauksen, kun kysymme, miten menee, että kiirettä on. Onko kiireestä tullut jo kunnia-asia? En ole hyvä työntekijä, jos ei kalenteri ole ihan piukassa ja hikihelmi otsalla koko ajan. Kuitenkin tiedetään, että hektisyys ei tuota parasta työtulosta. Joo, tiedän kyllä. Arki puskee päälle kaikilta suunnilta ja tulipalojen sammuttamista kaivataan siellä ja täällä. Mutta voisitko aloittaa jostakin pienestä? Pysähtyä ja pohtia, ennen kuin jokin pysäyttää väkisin.
Työyhteisöiltä vaaditaan jatkuvasti kehittymistä ja uudistumista. Marja-Liisa Mankan kirjassa Työnilo tuodaan esille aineettomia pääomia, joiden arvostus työmaailmassa on lisääntynyt. Työntekijöiden määrää ei voida enää lisätä vaan on opittava tekemään asioista uudella tavalla. Sosiaalisiin suhteisiin panostamalla pyritään parantamaan vuorovaikutusta työntekijöiden keskinäiseen sekä esimiehen välisissä kanssakäymisissä. Henkilökunnan osaamiseen, fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen panostaminen parantaa henkistä pääomaa ja organisaation toimintatapojen ja menetelmien kyseenalaistaminen rakennepääomaa. Loputtomiin ei voida tehdä asioita kuten on aina tähänkin asti tehty. Organisaation aineeton pääoma kytkeytyy monin tavoin työhyvinvointiin.
Aika harvoin ihminen vaihtaa käsitykseni mukaan työpaikkaa työn sisällön vuoksi. Onhan hän kuitenkin hakeutunut työpaikkaa omasta halustaan. Suurempi syy on johtamiskulttuuri tai esimiehen taitamattomuus ja/tai ajatusmaailman ristiriita työntekijän kanssa. Ymmärrän toki sen, että työntekijän on noudatettava työyhteisön yhteisiä linjoja ja sopimuksia, mutta jos johtaminen perustuu valheellisuuteen, katteettomiin lupauksiin, ohijohtamiseen ja vastuun pakoiluun sekä silloin esiin astumiseen, kun kunnia kuuluisi työyhteisölle, on tilanne kestämätön.
Otalan & Ahosen vuonna 2003 kirjoittamassa kirjassa Työhyvinvointi tuloksen tekijänä listataan hyvinvoinnin välittömiä, välillisiä ja lopullisia talousvaikutteita. Välittömiä vaikutuksia ovat sairaus- ja tapaturmavaikutukset, eläköityminen, tehokas työaika, yksilön tuottavuus, työprosessit ja kehitystoiminta. Välillisiä talousvaikutteiksi luetaan tässä kirjassa työn tuottavuus, työn laatu sekä tuote- ja prosessi-innovaatiot. Lopullisia talousvaikutteita saavutetaan kannattavuudessa, kilpailukyvyssä, tuottavuudessa ja tuloksellisuudessa. Hyvinvoinnin mittaaminen on vaikeaa, mutta silti useissa tutkimuksissa on voitu todeta, että hyvinvoinnin ja suorituskyvyn välillä on vahva yhteys.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jos tuntuu, että jaksaminen työelämässä ei riitä? Olo on ärtynyt, uni ei tule, päätä särkee, pakki on sekaisin ja mikään ei kiinnosta. Pitäisi pohtia, johtuuko tilanne työhön liittyvistä asioista, itsestä vai molemmista? Vuosien varrella olen kokenut työperäisten tekijöiden johtuvan omalla kohdalla johtamisongelmista, työilmapiiristä ja työmäärästä. Oma johtamisperiaate on aina ollut selvän tavoitteen asettamista työntekijöille, vapauden antaminen tavoitteiden saavuttamiseen, työn edellytysten luominen sekä toimimalla itse esimerkillisesti. Luottamus on säilytettävä puolin ja toisin. Sen menettäminen on todella iso juttu, lähes mahdoton korjata jälkikäteen. Jos johtamisfilosofia on omalla esimiehellä hyvin erilainen kuin itsellä tai se puuttuu, voi tilanne ajautua hankalaan lopputulokseen. Johtajuus ja työilmapiiri kulkevat isosti käsi kädessä. Toisaalta mielestäni jokaisella on vastuu työilmapiiriin kannattelijana, vaikka päävastuu on tietysti esimiehellä.
Työn määrä on suhteellista. Eri ihmiset kokevat työmäärän kuormittavuuden hyvin eri tavalla. Toisella pieni kiire pitää fokuksen itse asiassa ja auttaa keskittymään olennaiseen. Joillekin kiire on ihan myrkkyä ja vie toimintakykyä alaspäin. Tämä ei kuitenkaan saisi johtaa siihen, että isommat työmäärät kasaantuvat suorittajille. Itse olen tätä pohtinut monesti. Miten kohdella työntekijöitä tasapuolisesti?
Entä sitten, jos työpaikalla tilanne on kohtuullisen hyvä eikä siltikään tunnu jaksavan? Mitä voisi itse tehdä? Uni tuli jo mainittua aikaisemmin. Säännöllinen rytmi, tietokone- ja kännykkävapaa sekä työvapaa ilta, rauhallinen nukkumisympäristö; nämä nyt tulevat ensimmäisinä mieleen. Riittävä ja itselle sopiva liikunta on tärkeää. Toki liikunta ei voi ajallisesti olla liian myöhään suhteessa nukkumaanmenoaikaan. Terveellinen ruoka, harrastukset, sosiaaliset suhteet, perhe, erilaiset psyykkiset sekä fyysiset palautumiskeinot ja mitä kaikkea meidän arkeen nyt kuuluu, kannattaa muistaa ja kokeilla. Kuten jo tuolla alkupuolella tuli monella ”suulla” todettua, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Iso asia on jo se, että pysähtyy miettimään näitä asioista; omaa hyvinvointia ja työyhteisön toimivuutta. Ota vastuu omasta hyvinvoinnista, pidä huolta, että palaudut pitkässä juoksusta arjen vaatimuksista ja tee itsestäsi paras versio juuri tähän päivään. Sinulla on myös oikeus saada työelämässä tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua sekä hyvää johtamista.
