Kategoria: Yleistä

Ajatus kulkee luistavasti, kun liikkuu pitkään matalalla intensiteetillä, ainakin minulla. Eilen hissukseen hiihtäessäni Saariselän upeassa talvessa hyvin hoidetuilla laduilla pohdiskelin, että miten tähän on tultu. Vajaa neljä vuotta vaille kuusikymppisenä elo ja olo tuntuu taaksepäin katsottuna tasapainoiselta ja mukavalta sekä itseni näköiseltä.

Pitkän kaavan mukaan

Vajaa viisitoista vuotta sitten onnistuin ajamaan itseni aika lailla reunalle niin fyysisen kuin psyykkisen jaksamisen suhteen. Voin huonosti kaikilla mittareilla mitattuna, vaikka en sitä vielä tuossa vaiheessa itse tajunnutkaan. Draivi oli sitä luokkaa, että jotenkin vain jaksoi ja jaksoi. Asioilla on tapana kasaantua. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Virkatyö, oman firman hommat, vastuullisuus läheisistä ja siihen liittyvät moninaiset tekijät sekä omat harrastukset veivät niin paljon aikaa, että lepo jäi minimiin ja sekin meni sängyssä pyörien unettomana. Edes monen kuukauden unettomuus ei pysäyttänyt, kun kuitenkin tuntui siltä, että ei väsytä. Ei varmaan…

Purku alkoi työpaikan vaihtamisella, joka toi niin hyviä kuin myös huonoja elementtejä. Edellisen työpaikan johtajuuteen tai oikeammin sen puutteeseen ja epäoikeudenmukaiseen kohteluun liittyvät ongelmat hävisivät kertaheitolla, mutta tilalle tulivat pitkät työmatkat. No, se ei tietysti auttanut ajankäyttöön liittyvässä problematiikassa, mutta kokonaisuus antoi suurta helpotusta korvien väliin. Työ oli mukavaa ja vei mennessään. Pitkiin työpäiviin olinkin jo tottunut.

Siitä vierähti kaksi vuotta, nopeasti. Olin jo päättänyt, että jään tämän Turun työpestin jälkeen tekemään vain omia töitä. No, toisin kävi. Suunta vain vaihtui lännestä itään, matkan pituus säilyi jokseenkin samana. Vajaa vuosi vierähti Lohjalla. Mitkään muut tekijät eivät olleet juurikaan muuttuneet. Kotona vallitsi jatkuva jännitystila ja huoli vanhempien selviämisestä, lisäksi oman firman työt täyttivät illat ja viikonloput. Tässä vaiheessa olin jo itsekin herännyt, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Edelleen Nukku-Matista ei ollut tietoakaan. Pakki oli koko ajan sekaisin ja kroppa huusi Hoosiannaa niin kovaa, että oli pakko hakeutua lekuriin. Siitä alkoi pitkä rumba Mehiläisen kautta TYKSiin.

Mun kanta.fi:ssä ei ollut juurikaan muita merkintöjä tähän mennessä kuin polvi- ja nilkkaleikkauksia. No, nyt niitä on. Ja lisää varmasti seuraa jatkossakin. Olin onnistunut laukaisemaan elimistön puolustusmekanismina autoimmuunisairauksien sarjan, joka jäyti niin niveliä kuin sisäelimiä ja sai myös aikaiseksi moninaisen kirjoin jos sun ties vaikka mitä oireita. Ensimmäisenä hoitona aloitettiin kortisoni, jonka johdosta vietin kahden viikon päästä uudenvuodenaaton päivystyksessä erilaisissa kuvauksissa ja tipassa. Tiedän varsin hyvin, että lääkkeet ovat mun elimistölle hankalia. Saan voimakkaita sivuvaikutuksia jo ihan tavallisista särkylääkkeistä. Kortisonin lisäksi minun olisi pitänyt aloittaa vielä monen monituista muutakin lääkettä muun muassa solunsalpaaja pienellä annoksella.

Hoito yliopistosairaalassa oli hyvää, mutta varsin voimakkaasti lääkkeisiin painottuvaa. Ihan itse luin netistä, miten kortisonin syöminen ajetaan alas parin kuukauden pakkokäytön jälkeen. Jos mahdollista, niin voin huonommin kuin ennen lääkkeen syönnin aloittamista. Paino tippui, lihakset hävisivät, hiukset lähtivät, en nukkunut edelleenkään, mutta nyt en voinut olla edes paikoillani yöllä. Tuntui kuin koko kroppa olisi täynnä levottomuutta ja ahdistusta. Jäsenet puutuivat niin, että vasemmalla puolessa ei ollut enää tuntoa lainkaan.

Siinä minä nyt olin, kanta.fi täynnä diagnooseja, hakemattomien lääkkeiden reseptejä ja tekstiä siitä, että olen sairas koko loppuelämäni. Voi pojat! Miten minulle näin kävi?

Elämä voittaa

Tässä vaiheessa olin jäänyt tekemään vain omia töitä, joka helpotti suuresti ajankäyttöä ja samalla tietysti myös tilannetta kotona vanhempien hoitamisen suhteen. Tilalle oli tullut pelko, kestääkö kroppani työntekoa ja jos ei, niin mitä sitten. Onneksi tänä päivänä löytyy tietoa mielin määrin. Aloin ottamaan selville, mitä kaikkea olin keholleni aiheuttanut. Ja miksi se reagoi niin kuin oli reagoinut. Törmäsin elimistön matalaan tulehdukseen ja sen moninaiseen vaikutukseen. Tiesinhän minä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olenhan suu vaahdossa puhunut vuosia muille, että istuminen tappaa ja epäterveellisesti syöminen on pahasta. Kaiken kaikkiaan olen kyllä elänyt kohtuullisen terveellisesti, mutta elämä vaan sinänsä on käynyt turhan usein kohtuuttoman raskaaksi. Kun on tällainen heti, äkkiä, nopeasti kaikki tänne -tyyppi höystettynä suurella kunnianhimolla, periksi antamattomuudella ja vastuullisuudella ei perusterveellisyyskään näyttänyt riitävän.

Siitä sitten vaan lusikka kauniiseen käteen ja taistoon parantamaan elimistön kroonista tulehdustilaa. Ensin lista luopumisista; gluteenia sisältävät ruoka-aineet, sokeri, alkoholi, maitotuotteet ja sianliha, pasta, riisi ja peruna ja pavut. Laitoin lautaselle entistä vähemmin punaista liha ja enemmän vihanneksia ja kasviksia. Karsin kaikkea sellaista pois, jossa oli vino pino E-kirjainmerkintöjä. Purkista otin maitohappobakteereja, vitamiineja sekä kivennäisaineita.

Näillä mentiin muutama kuukausi ja VAU, mun ei tarvinnut enää miettiä joka hetki, kuinka pitkä matka on vessaan, ihottumat hävisivät ja nivelten tilanne parani. Öisin saattoi tehdä muutakin kuin vain pyöriä levottomana lakanoiden välissä. Pikku hiljaa lisäsin poistamiani ruoka-aineita lautaselle. Kokonaan jätin kuitenkin pois gluteenin, sianlihan ja laktoosin, hiilihydraattien syömisen entiseen määrään en enää palannut. Näillä eväillä on menty nyt jo aika monta vuotta ruuan suhteen.

Ei se tietysti näin helppoa ole ollut ja eikä ole edelleenkään. On huonompia ja parempia kausia, onneksi kuitenkin enemmälti niitä valoisampia. Aluksi puolen vuoden välein, myöhemmin vuoden välein ja nyt jo kahden vuoden välein käyn TYKSissä kontrollissa. Stressaava tilanne. Veikkaan, että se on sitä myös sille lääkärille. Näiden vuosien aikana siellä olevat henkilöt ovat yhtä kertaa lukuun ottamatta vaihtuneet joka kerta. Taitavat vetää pitkää tikkua siitä, kuka joutuu tällä kertaa keskustelemaan kanssani ruokavalion merkityksestä autoimmuunisairauksiin. Ja siitä, onko tässä minun tapauksessa lääkkeiden syöminen välttämättömyys. Mietin aina etukäteen kysymyksiä valmiiksi ja vaadin vastauksia, perusteluja sellaisia. Ja olen kyllä aina saanutkin. Lääkkeettömyys on kuitenkin jäänyt omaksi valinnakseni, johon ei isosti kannusteta.

En halua millään tavalla väheksyä/mollata lääketiedettä, olen saanut erinomaista palvelua joka paikasta. Uskon kuitenkin siihen, että me pystymme tekemään paljon asioiden eteen saadaksemme itsestämme parhaan version. Valitettavaa on se, että sitä herää vasta sitten pitämään huolta niin läheisestä kuin itsestään, kun iso osa vahingoista on jo tapahtunut. Totuus on kuitenkin se, että itselle on laitettava happinaamari ensimmäisenä, jos aikoo tästä maailmasta ja sen haasteista jotenkin selvitä ja olla muille läsnä.

Tietysti tähän liittyy iso joukko muitakin tekijöitä kuin vain se mitä suuhunsa laittaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen kuten jo tuolla aikaisemmin kirjoitin. Palataan niihin muihin elämänmuutoksiin myöhemmin. Kun nyt sain tämän kirjoituspään taas auki pitkän tauon jälkeen, saattaa tekstiä tulla lisää piankin.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Mistä on palauttava loma tehty? Kotoilusta, mökkielämästä, hyvistä ystävistä, aikatauluttomista päivistä, pitkistä unista, saunomisesta, uimisesta, monipuolisesta liikkumisesta, yksinkertaisesta ruuasta, joogasta, Elmoilusta ja luetuista sekä äänitteinä kuunnelluista kirjoista, pimenevistä illoista ja kynttilänvalosta. Näistä on hyvä loma tehty.

Kun lähtökohtana on raskas kevät ja työntäyteinen kesä sekä jo pitkään vaivanneet vähät unet öisin, oli suorastaan ihanaa todeta elokuussa olevan kolme viikkoa lomaa. Korona teki minusta monen muun tavoin kotimaanmatkailijan. Eikä huono valinta ollenkaan. Olen aina ajatellut, että mökki on turha, kun asuu omakotitalossa keskellä ei mitään jo muutenkin. Nyt tuli todetuksi, että rantasaunan lämmittäminen ja järvessä uiminen päivittäin tuntui mukavalle ja rentouttavalle puuhalle. Eikä voinut auttaa asiakkaista, vaikka kuin olisi ollut tarvetta ja halua, kun kotiin oli matkaa yli 200 kilsaa. Opiskeluajoista tuttu mökki Nastolassa Arrajärven rannalle oli peruutuksen vuoksi sopivasti vapaana kaksi viikkoa. Vajaan viikon kotoilun jälkeen Elmo ja tavarat autoon ja auton nokka kohti Hämettä.

Näiden viikkojen aikana on huomannut, että tuo oma perustyö on yllättävän raskasta. Tehdessä sitä ei huomaa, mutta nyt kun sitä ei ole pariin kolmeen viikkoon tehnyt, tuntuu ihan erilaiselta. Loman tavoitteena oli kesän, helteen ja ajanpuutteen vuoksi vähiin jääneen liikunnan lisääminen. Helppo nakki! Meikä on tehnyt vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon, eikä tunnu missään. Palautuminen pelittää! Toki iso tekijä on myös se, että Nukku-Matti on vihdoin löytänyt tiensä minunkin uniin. Ei tarvitse enää kuunnella äänikirjoja tunti tolkulla yön viihdykkeeksi.

Tämä mökkialue on todella mukava. Paikka on metsässä, niemellä, josta järvi näkyy useammalta suunnalta. Silti Vierumäki ja Pajulahti ovat molemmat alle puolen tunnin ajomatkan päässä, helppo käydä salilla, ohjatuilla tunneilla tai vaikka hieronnassa. Oli muuten hyvä hieroja tällä kertaa. Oppilaat olivat vielä lomalla, mutta paikalla oli pari vuotta sitten Vierumäeltä valmistunut ammattilainen. Pisteet hänelle.

Mökkiloman jatkot olivat vielä Vierumäellä, loman viimeinen viikonloppu. Hyviä ystäviä, loistavat puitteet liikkua ja jälleen saunoa sekä vain olla ja oleskella. Reilun kahden viikon reissun jälkeen oli taas laitettava Elmo ja tavarat autoon ja suunnattava kohti kotimäkeä. Tässä välissä on tullut syksy. Illat ovat hämäriä ja kynttilät voi kaivaa esiin kaapiasta. Mukana olleet shortsit ja muut kesävermeet saa siis pesun jälkeen laittaa odottamaan seuraavaa lämmintä jaksoa on se sitten joku reissu, jos korona suo tai ensi kesä Suomessa.

Melkein tuntuu siltä, että irtiotto on ollut niin toimiva, ettei voi olla ihan varma hieronnan onnistumisesta huomenna… No, toivottavasti sentään muisti palaa nopeasti, mutta rentous ja hyvät unet säilyvät pitkään. Ensi viikolla n:o 34 alkavat jo ekat joogatunnit ja syyskuussa toivottavasti loput ryhmät. Hieronta ja kalevalainen jäsenkorjaus jatkuvat normaalisti. Tervetuloa!

Kesäaika, huhtikuu, pääsiäinen; iso kasa kevään merkkejä. Vaikka pidänkin talvesta, varsinkin sellaisesta lumisesta kuin tänä vuonna, on kevät aina tervetullut. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja kasvit alkavat herätä. Ja ikkunoiden lika alkaa näkymään… 

Pääsiäinen toi mukavan tauon arkeen. Koronatilanne Salon alueella on mennyt viime päivinä huonompaan suuntaan, joten senkin vuoksi oli itselle tarpeellista päästä välillä hengittämään ilman maskia ja tekemään jotain muuta kuin leipätyötä. En ole mikään suuri intoilija piha-/puutarhahommissa. Veikkaan, että lapsuuden työt maatilalla ovat vieneet suurimman hohdon aiheesta. Toisaalta ulkona on mukavaa ja aika kuluu paremmin, kun tekee jotain. Ja riittäähän tuota tekemistä. Pihaa ja puutarhaa on kotitarpeeseen ja kämpästäkin tuntuu aina löytyvät hommia. 

Agendalla oli siis omenapuiden ja marjapensaiden leikkaus, vanhojen vadelmien poistaminen sekä talven aikana vahingoittuneiden istutusten karsinta. Kasveissa näkyy jo silmuja, merkkejä elämästä. Omenapuissa killuminen ja ylöspäin katsominen pari päivää putkeen ei ole maailman parasta liikuntaa tällaiselle polvivammaiselle ja niskan välilevypullistuman kanssa elävälle. Aamulla joogaa, illalla sauna ja venyttelyä. Taas jaksaa. 

Ison risukasan lisäksi sain aikaiseksi aavistuksen siistimmän pihan. Toki sinne jäi vielä paljon tehtävää muun muassa ne lehdet, jotka jäivät terassin ja laavun tienoilta haravoimatta syksyllä. Tänään kyllä tuuli auttoi ja vei niitä mukanaan jonnekin. Toivottavasti tarpeeksi kauas, että eivät löydä takaisin. 

Kevään luikertelevia vieraita, kyitä ei ole vielä onneksi näkynyt. Pidin kuitenkin varmuuden vuoksi Elmon sisällä suurimman osan ajasta. Eri puolilta pihaa ei näe, mitä Elmon ulkoilualueella liikkuu. Toisinaan näin keväällä on ollut yhtenä päivä lähemmäs kymmenen kyytä pihalla saman päivän aikana. Toinen koirien kuin myös ihmisten riesa on kyllä jo herännyt. Ensimmäiset pari punkkia löytyivät lauantaina Elmon turkista. 

Löysin itseni tänään ennen pimeän tuloa katsomassa kätteni jälkiä. Tunsin suurta tyytyväisyyttä siitä, että sain jo tänään valmiiksi kolmelle päivälle suunnitellut ulkotyö. Piti vähän pinnistellä, kun huomiselle luvataan sadetta. Olisinko alkanut jopa vähän pitämään tuosta pihatouhusta? Ovatko muistista häipyneet jo lapsuuden sokerijuurikasrivien harventaminen, marjojen poimiminen, perunannosto ja heinähommat sekä lehmien perässä juokseminen vai pidinkö minä niistäkin? Ainakin minulle on tarjoiltu lapsena monipuolinen elinympäristö eikä koskaan ollut tylsää tai pitkä aika. 

Nettisivut ovat vihdoin julkaisukelpoiset! Kuten aikaisemmin kirjoitettujen artikkelien päivämääristä huomaa, olen tehnyt näitä sivuja jo tovin. Ei aikaa nyt ihan niin kauan mennyt kuin Iisakinkirkkoa tehdessä, mutta ehtihän noita päiviä ja kuukausia kulua.

Onneksi oli loistavat opettajat matkassa mukana Marja-Sisko ja Ari Ranta, kiitos! Lopputuloksena osaan nyt tuoda jos sun ties vaikka mitä uusia juttuja ja kuvia tänne. Niitä odotellessa voit tutustua jo valmiiseen materiaaliin.